Leijonille kolme mieluisaa NHL-apua – valmentaja Marjamäki varoittelee odotuksista

MIKKELI. Kevään MM-kisoihin valmistautuva Leijonat on saanut sekä iloisia että huonoja uutisia NHL:n suunnalta.
Vaikka useampi nimimies Patrik Laine ja Aleksander Barkov etunenässä ovat joutuneet jäämään sivuun kesän kisoista, on rapakon takaa kuulunut myös hyviä uutisia.
Tällä hetkellä Leijoniin on liittymässä kolme nuorta NHL-vahvistusta. Mikko Rantanen, Sebastian Aho ja Julius Honka ovat kaikki tervetulleita vahvistuksia maajoukkueeseen.
– Olemme seuranneet heitä paljon. Hienoa saada erinomaisia ja ennakkoluulottomasti pelaavia nuoria kiekkoilijoita mukaan, Marjamäki summaa Leijonat.comille.
– Nämä kaikki kolme ovat paitsi loistavia pelimiehiä, mutta myös erinomaisia persoonia. Kaikki ovat taidoiltaan sopiva pelaajia meille.
Koko kolmikko on Marjamäelle erittäin tuttu. Leijonayleisö muistaa Rantasen ja Ahon viime keväältä: kaksikosta Rantanen kipparoi Nuoret Leijonat MM-kultaan. Aho oli nuorten turnauksen lisäksi myös Leijonien matkassa jo viime MM-kisoissa.
– Aho on monipuolinen hyökkääjä, joka tuo vahvaa osaamista molempiin päihin kaukaloa. Rantanen on puolestaan joukkuepelaaja isolla J-kirjaimella. Molemmilla on alla upea kausi NHL:ssä, Marjamäki kommentoi.
Kolmikosta Honka on tuntematon nimi vielä suurella yleisölle. Nuori pakki on noussut juniorisarjojen kautta NHL-seura Dallas Starsin matkaan. Tämä kausi päättyi onnistuneesti, kun nuorukainen sai varsinkin keväällä hyvin vastuuta Starsin matkassa.
– Hän on hyvän luistelun omaava puolustaja, joka pystyy auttamaan hyökkäyspeliä paljon osaamisellaan, Marjamäki kuvailee.
Aikataulut auki
Kolmikosta Honka on liittymässä Leijonien matkaan jo ensi viikolla. Ahon ja Rantasen tilanne on vielä hieman auki.
Marjamäki ei suostu kertomaan suoraan, milloin NHL-nuorisotähdet nähdään Leijonien mukana.
– Juttelen pelaajien kanssa vielä tarkemmin. Vähän on alustavia suunnitelmia, mutta lopullinen aikataulu selviää vasta lähipäivien aikana.
Samalla Marjamäki muistuttaa, että kolmikon hyppy Leijonien matkaan vaatii aikansa. Sen takia on tärkeää, ettei kolmikosta odoteta heti mitään sateentekijätrioa maajoukkueen matkaan.
– Se vaatii varmasti aikansa, ennen kuin he pääsevät ison kaukalon rytmiin. Peli on erilaista ja myös aikaero painaa varmasti alussa. Joten annetaan aikaa, Marjamäki kiteyttää.
Ilari Isotalo, Mikkeli
Twitter: @IlariIsotalo

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida Panthersin suomalaiset juhlivat Stanley Cupin voittoa
- MM-kisojen MVP vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Liiga uhkaa vetäytyä CHL:stä: ”Tähän on pakko saada muutos”
- NHL-sopimus purkissa – suomalaishyökkääjän ura jatkuu Pohjois-Amerikassa
- Vahvistus tuli – tässä on Axel Rindellin uusi seura: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Näin Leijonat pelaa olympiakisoissa – otteluohjelma julki
- Lukko sopimukseen kanadalaisen maalitykin kanssa – ”Hyväraaminen pelaaja”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtiduolle etsitään uutta seuraa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!