Tanska järkytti Leijonia – kaappasi komealla tavalla jatkoaikavoiton!
Kuva: Ilari Isotalo
LAPPEENRANTA. Tanska tarjosi lauantaina Lappeenrannassa Leijonille paljon kovemman haasteen, kun torstaina Mikkelissä. Lopulta Tanska poistui kaukalosta voittajana 3-2-jatkoaikaosuman jälkeen.
Ottelun alku oli Leijonille vaikea, sillä Tanska siirtyi ylivoimalla johtoon vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Tilanteessa Jesper B. Jensen laukoi terävästi siniviivalta, ja Morten Madsen ohjasi kiekon ohi Leijonien maalia vartioineen Juha Metsolan.
Toisessa erässä Leijonat tuli tasoihin Joonas Kemppaisen lauottua kiekon tarkasti etualakulmaan. Tämän jälkeen Suomi oli siirtyä johtoon, kun Miro Aaltonen iski kiekon luistimien kautta maaliin. Osumaa ei kuitenkaan hyväksytty videotarkistuksen jälkeen.
Ottelun päätöserässä Tanska tarjoili shokkihoitoa Leijonille, kun Matias Lassenin laukaus yllätti helposti Metsolan. Suomi kuittasi tilanteen hetkessä kuitenkin 2-2:een, kun Kemppainen iski illan toisen osumansa.
Jatkoajalla Tanska upotti Suomen, kun Morten Green karkasi läpiajoon ja ujutti kiekon taitavasti ohi Metsolan.
Miikka Lahtinen, Lappeenranta
Twitter: @miikka_lahtinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Kimmo Kuhta sai valmennuspestin Liigasta!
- MTV: Lukon loukkaantuneen maalitykin voinnista uutta tietoa
- JYP-hyökkääjä lainapestille toiseen Liiga-seuraan
- Ruotsin olympiajoukkue sai taas huolestuttavia uutisia NHL:stä
- Sopimus purettu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa maisemaa
- Suomalainen kärkivaraus nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Karu kohtalo – Suomi murskattiin tylysti MM-jäillä
- Tre Kronor loukkaantumissumassa – tähtipuolustajien olympialaiset uhattuna
- HIFK:n Iiro Pakarinen: pitkä pelikielto!
- Leo Komarov Ässiin? SK: Näin seurapomo vastaa
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- HIFK:lle lisää lunta tupaan? Tähtihyökkääjän taklaus kurinpidon syyniin – katso tilanne
- Liiga-seuralle jättiuutinen – huippunimi avaa vihdoin kautensa!
- Antero Mertaranta: uusi aluevaltaus
- Lukon tähtihyökkääjä loukkaantui pahasti – halli hiljeni
- MTV: HIFK:n kohuottelusta karu paljastus!
- Ässät täräytti sopimusuutisen: ”Maajoukkuepaikka on unelmana”