SM-liigaseura kaappasi kokeneen suomalaispuolustajan – ”Kiekollista osaamista ja johtajuutta”
Kuva: Juha Tamminen
Mikkelin Jukurit on solminut puolustaja Hannu Pikkaraisen kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Seura tiedotti asiasta torstaina verkkosivuillaan.
33-vuotias suomalaispuolustaja palaa SM-liigaan reilun kahden vuoden tauon jälkeen. Pikkarainen vietti edelliset kaksi kautta Saksassa, jossa hän edusti Schwenninger Wild Wingsiä ja Iserlohn Roostersia.
– Hakusessa oli kiekollista osaamista ja johtajuutta. Pikkaraisen myötä nämä kriteerit täyttyvät hyvin. Viime kauden ryhmästämme poistui myös kokemusta, jota halusimme lisää nuoreen ja nälkäiseen joukkueeseemme, taustoittaa Jukurien päävalmentaja Risto Dufva sopimuksen syntyä seuran tiedotteessa.
Myös Pikkarainen on innoissaan päästessää Mikkeliin.
– Hienoa päästä Mikkeliin! Olen katsellut vähän etänä Jukurien toimintaa ja huomannut, että Mikkelissä ei mennä Liiga-arkea ihan peruskaavalla. Kävimme sopimuksesta nopeat juttelut, jonka jälkeen ymmärsin, etten voisi jättää tätä tilaisuutta käyttämättä. Ensimmäistä kertaa urallani olen myös heimon jäsen, Pikkarainen kehuu.
Kokenut puolustaja on aiemmin pelaajaurallaan edustanut SM-liigassa kasvattiseuraansa HIFK:ta sekä TPS:ää.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa