Suomalainen NHL-lupaus avoimena synkästä vuodestaan: ”Paljon koti-ikävää – kausi oli todella vaikea”

Suomalaisnuorukainen Kasper Björkqvist kertoo menneen kauden Pohjois-Amerikassa olleen yllättävän vaikea.
Nuorissa Leijonissa MM-kultaa juhlinut hyökkääjä antaa tällä hetkellä näyttöjä NHL-seura Pittsburgh Penguinsin riveissä. Samalla hän kommentoi vaikeaa kautta yliopistosarja NCAA:ssa.
– Kausi oli vaikea. Varsinkin, jos katsoo sitä tilastojen valossa. Se oli ensimmäinen vuoteni pois kotoa – ehdin pelata aiemmin 14 vuotta samassa seurassa, Björkqvist avaa Penguinsin sivuilla.
Kiekkotaituri varattiin Penguinsiin viime kesänä toisella kierroksella. Ensimmäinen vuosi yliopistosarjassa toi tilille tehot 3+6.
– Minulla ei ole hajuakaan, jos olen rehellinen. Taustalla on varmasti paljon erilaisia asioita. On vaikea nimetä yhtä syytä, hyökkääjä myöntää.
Kun tuttu maa vaihtuu uuteen kulttuuriin, vaatii se aina totuttelua. Varsinkin 19-vuotiaalta nuorukaiselta.
– Siinä oli paljon koti-ikävää, osa varmasti alitajuntaista sellaista. Asioita, joita ei ikävöi ennen kuin niitä ole. Kulttuuri on erilaista, varsinkin kun miettii ruokaa ja sitä, mitä voi syödä.
Kovaa oppia
Vuosi opetti Björkqvistiä paljon. Yliopistosarjassa riitti haasteita sekä kaukalossa että erityisesti niiden ulkopuolella.
Suomalaistaituri kiittelee sitä, että asui menneen vuoden kolmen kämppiksen kanssa. Se auttoi paljon pitkän kauden mittaan.
– Se oli hyvä juttu. Oli pakki avautua ja etsiä uusia ystäviä. Sen takia sain paljon uusia kavereita, Björkqvist kiittelee.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!