Vankkaa kokemusta ja nuoruuden taitoa – SM-liigan syvyyspuolustajat joukkueidensa tärkeimpiä lenkkejä
Kuva: Juha Tamminen
Leijonat.com listaa SM-liigakauden alla erilaisia ranking-listoja, joiden tarkoituksena on arvioida ensi kauden parhaimpia pelaajia eri rooleissa.
Lauantain listaus koskee puolustajia, jotka uuden kauden alla lähtökohtaisesti ja aiempien vuosien perusteella pelaavat syvyyspakin roolissa.
Peruspakin ja hyökkäävän puolustajan rooli voi keskenään vertaillessa olla jossain määrin kuin veteen piirretty viiva. Esimerkiksi mahdollinen ylivoimalla pelaaminen ei poissulkenut listalta pelaajia, jotka aiempien näyttöjen perusteella hoitavat tärkeimpänä työnään alakerran puhtaaksi.
TOP5: Puolustavat puolustajat
5. Markus Kankaanperä, Sport – Kokoa, fyysisyyttä ja kokemusta. Ruotsissa syntynyt puolustaja hoitaa pikkumustan ja vastustajat pois ykkössektorilta, jonka lisäksi myös hyökkäysten tukeminen ja niiden käynnistäminen luonnistuu. Tästäkin huolimatta mies on enemmän profiloitunut syvyyspakiksi. 4. Nolan Yonkman, JYP – Hurrikaanipaitoihin kaudeksi 2015-2016 siirtynyt isokokoinen puolustaja ei anna tippaakaan armoa oman maalin edessä. Aiemmat kaudet ovat näyttäneet sen, että Yonkamissa voisi olla Kankaanperän tapaan myös pisteiden tekijäksi, mutta toisaalta oman pään siivoaminen ja kaksinkamppailuiden voittaminen on kanukin tärkein työ. 3. Joni Tuulola, Sport – Nuorten maailmanmestari otti viime kaudella hurjia kehityksen askelia, ja niitä on tulossa edelleen. Kiekollinen ja rauhallinen puolustaja ei välttämättä otsikoissa loista, mutta omassa päässä hoitaa roolinsa nuoresta iästä huolimatta isännän elkein. 2. Veli-Matti Vittasmäki, Tappara – Leijonien paitaan murtautunut Vittasmäki alkaa olla lähellä uransa huippua. Pitkään jopa MM-kisapaikasta taistellut vankka peruspuolustaja pelasi maajoukkuepeleissä hyvällä itseluottamuksella. Siirto Ilveksen nutusta Tapparaan kertokoon siitä, että maalin edessä isännän tavoin luutiva mies on kovaa valuuttaa kotimaan kaukaloissa. 1. Elmeri Eronen, TPS – Kimmo Erosen poika otti viime kaudella huiketa harppauksia puolustuspelaamisessa. Kolme maalia ja 12 syöttöpistettä saalistanut peruspakki oli menneellä sesongilla jäällä ainoastaan 22 kertaa vastustajan iskiessä maalin tasakentällisin. Tilaston arvoa nostaa se, että pakki luuti jäällä kunnioitettavalla vajaan 20 minuutin peliaikakeskiarvolla. TPS päästi runkosarjassa vähiten maaleja.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä
- Ismo Lehkonen Ylellä: tälle Nuorten Leijonien hyökkääjälle enemmän vastuuta: ”Vapauttakaa tavalla tai toisella”
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”