Jesse Puljujärvelle ladataan korkeita odotuksia – paikka avoinna huippulupauksen rinnalla
Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi ei viime kaudella juuri päässyt pelaamaan NHL:ssä, mutta ensi kaudella kaikki muuttuu.
Tulokaskaudellaan mies pelasi 28 ottelua Edmontonin riveissä tehopistein 1+7=8. Kausi jatkui tämän jälkeen AHL:ssä, jossa mies nakutteli 39 otteluun tehot 12+16=28.
NHL Network arvioi Puljujärven vakiinnuttavansa ensi kaudella paikkansa Oilersin kolmessa kärkiketjussa. Asiantuntijat istuttavat miestä alustavasti New York Islandersista hankitun huippulupaus Ryan Stromen vierelle. Strome saapui pelaajakaupassa, jonka toisena osapuolena oli Jordan Eberle.
Kausi tulee arvion mukaan alkamaan kolmoskentästä, mutta pelin kulkiessa mahdollisuus on toki nousta ketjuissa ylemmäs.
- Tässä ovat jääkiekon MM-kisojen selostajat – Antero Mertaranta ei ole ainut leijonaääni
- Ruotsille tipahti vaihteeksi huonoja uutisia – ”NHL-unelmavahvistus” kieltäytyi MM-kisoista
- NHL-supertähden johdolla kisoihin – tältä näyttää Sveitsin MM-joukkue
- Tapparan mestarihyökkääjä jätettiin ulos MM-kisoista – syynä oluen juominen
- Päävalmentaja Kari Jalonen sai töitä huippuseurasta
- Leijonat avausottelussa kovan haasteen edessä – tässä on Tshekin MM-joukkue
- HIFK julkisti kerralla kolme uutta sopimusta – maalitykki jatkaa seurassa!
- Kärpät solmi pitkän jatkosopimuksen maalikuningas Teemu Turusen kanssa
- Jättimäinen kaappaus! JYP vahvistuu Pelicansin tähtihyökkääjällä
- Lehti: Lukko vahvistuu ruotsalaisella NHL-lupauksella
- NHL-pudotuspeleissä ratkaisu – kolme suomalaista vapautui Leijonien käyttöön
- Tässä Leijonien joukkue MM-turnaukseen!
- Yllättävä veto! Lähde: suomalainen NHL-lupaus siirtyy Ruotsiin
- Kamala uutinen: MM-kisoissa pelannut hyökkääjä on kuollut 31-vuotiaana
- Nämä pelaajat putosivat Leijonien MM-kisajoukkueesta viime metreillä
- TV5: NHL-tähti Juuse Saros teki päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Nyt jysähti! Los Angeles Kingsin pistekunkku lähtee MM-kisoihin
- Kiekko-Espoo jysäytti pöytään merkittävän pelaajasopimuksen!
- Yhdysvaltojen joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana kivenkovia NHL-pelaajia
- Kanadan joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana todella kovia NHL-vahvistuksia