NHL-sivusto arvioi: Jesse Puljujärvi saamassa valtavan näytönpaikan – kaavaillaan joukkueen kakkosketjuun
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Jesse Puljujärvi aloittanee ensi kauden kakkosketjussa, arvioi Oilersnation.
Vasta 18-vuotias hyökkääjä saapui viime kaudella Pohjois-Amerikkaan suurin odotuksin, joita hän ei vielä pystynyt lunastamaan. Puljujärvi aloitti kauden NHL:ssä, jonka jälkeen hänet passitettiin loppukaudeksi farmijoukkue Bakersfield Condorsiin.
AHL:ssä nuori suomalaishyökkääjä osoitti jatkuvasti vaarallisuutensa, ja näytti, minkä vuoksi hänet on varattu NHL:ään kesällä 2016 koko tilaisuuden neljäntenä.
Oilersnation vertaa artikkelissaan Puljujärven tilannetta Colorado Avalanchen Mikko Rantaseen, Toronto Maple Leafsin William Nylanderiin sekä Boston Bruinsin David Pastranakiin. Näistä nuorista NHL-hyökkääjistä jokainen haki vauhtia aluksi AHL:stä, ennen kuin he olivat valmiimpia pelaajia tositoimiin NHL:ssä.
Tällä hetkellä Puljujärven tilanne vaikuttaa hyvin samankaltaiselta. Pelaajan potentiaali on tiedossa ja hän on tehnyt farmissa yhtä kovaa jälkeä kuin yllämainitutkin pelaajat.
Kärppien kasvatti tulee varmasti saamaan ensi kaudella tilaisuutensa NHL:ssä, mutta 30 maalin kautta häneltä on vielä turha odottaa. Esimerkiksi Pastrnak teki ensimmäisellä lähes kokonaisella NHL-kaudellaan 15 maalia. Tällainen voisi olla realistinen arvio myös Puljujärvelle, jos nuorukainen kykenee murtautumaan lopulliseen NHL-miehistöön.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!