IL: 44-vuotiaan leijonakonkarin uskomaton ura jatkuu Japanissa – yllätyssiirron taustalla järkevä syy
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Nummelin jatkaa upeaa uraansa vielä ainakin yhden kauden ajan.
44-vuotias puolustajakonkari vahvistaa lltalehdelle, että hänen uransa jatkuu Japanissa, jossa hän edustaa tulevalla kaudella HC Nikko Icebucksin joukkuetta.
– Olen innoissani, haluan nähdä millainen kiekkokulttuuri sielläpäin maailmaa on. Pelaaminen on niin hauskaa. Olen terveenä ja pystyn yhä pelaamaan. Miksi en pelaisi, Nummelin toteaa Iltalehdelle.
Kokeella suomalaispuolustajalla on selvät syynsä, miksi hän on pelannut paljon muuallakin kuin Suomessa. Tulevaisuudessa valmentaminen kiinnostaa.
– Haluan myös oppia taas uusia asioita valmennuksen suhteen, siksi lähdin viime kaudella Norjaan. Mutta valmennuksen aika on sitten myöhemmin, Nummelin paljastaa.
Aasian liigassa pelaavan HC Nikko Icebucksin riveissä nähdään tulevalla kaudella enemmänkin suomalaisväriä, sillä joukkueen päävalmentajana toimii Ari-Pekka Siekkinen. Hyökkäystä vahvistaa puolestaan Jesse Niinimäki.
Pääset Iltalehden alkuperäisuutiseen tästä.
LUE MYÖS:
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”
- IS: Antti Tyrväinen valmis Liiga-siirtoon – ”Tuntuu kuin olisi 25-vuotias”
- Näin Mikko Rantanen reagoi Roope Hintzin ja Nathan MacKinnonin tappeluun
- Jesse Puljujärvestä kova NHL-väite Pohjois-Amerikassa
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- TPS heivasi nimimiehen katsomoon – kokoonpano meni uusiksi
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä

- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä