Leijonista tuttu SM-liigakonkari joutui pitkälle sairaslomalle: ”Pyörällä polkeminen tulee korvista ulos”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Leijonistakin tutun Ossi Louhivaaran syksy on tänä vuonna poikkeuksellisen piinaava.
Kokenut JYP-hyökkääjä joutuu olemaan vielä pitkään sivusta tositoimista. Viime pudotuspeleissä tullut vamma pitää JYPin luottosoturin sivussa peleistä mahdollisesti jopa joulukuuhun asti.
Sen myötä Louhivaara joutuu katsomaan sekä CHL:n että SM-liigan syksyn pelit katsomosta käsin. Tilanne ei ole herkullisin mahdollinen.
– Kesällä ei ollut vaikeaa, kun kaikki tekivät samoja juttuja. Poljettiin yhdessä pyörää, mutta nyt on alkanut käydä yksinäiseksi: jätkät alkavat pelata ja itse treenaan itsekseni. Tulee varmasti vaikea syksy. Louhivaara summaa Leijonat.comille.
33-vuotias Titaanien kasvatti on nähnyt urallaan paljon. Silti pitkä kuntoutuminen tuntuu yhtä pahalta.
– En ole kärsivällinen ihminen. Voi olla, että perhe huomaa… hirveästi haluaisi olla mukana, mutta ei pysty. Kun joka päivä polkee pyörää, alkaa se varmasti tulla jossain vaiheessa korvista ulos. Ihmiset ympärillä varmasti aistivat sen.
Louhivaaran poissaolo on takaisku myös JYPille. Kokeneen laiturin merkityksestä kertoo paljon se, että hän kuuluu toista vuotta putkeen joukkueensa kapteenistoon.
– Ei auta kuin olla kärsivällinen. Tämä on myös hyvä aika oppia uutta, Louhivaara kiteyttää.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”