SM-liigaseuralta todellinen myrskyvaroitus – tässä on Tapparan suurin haastaja
Kuva: Juha Tamminen
SM-liigan kestomenestyjä JYP on koonnut tulevalle kaudella erittäin nimekkään joukkueen.
JYPin hyökkäykseen on saapunut kesän aikana muun muassa Jarkko Immonen, Miika Lahti sekä Juuso Puustinen, jonka lisäksi puolustusta on vahvistettu kokeneella Mikko Mäenpäällä. Myös maalivahtiosastolla ollaan nähty muutoksia, kun Eetu Laurikainen palasi seuraan Pohjois-Amerikasta ja Pekka Tuokkola siirtyi syrjään.
JYPin jo valmiiksi kova joukkue on siis vahvistunut vain entisestään. Esimerkiksi joukkueen sentteriosasto on todella rautainen, vaikkei Miika Lahti olekaan pelikuntoinen ainakaan tämän kalenterivuoden puolella.
Voitosta voittoon
JYPin otteet harjoituspeleissä ja CHL:ssä ovat antaneet osviittaa siitä, mitä tulevan pitää. Hurrikaanipaidat on pelannut neljä ottelua, joista saldona on neljä voittoa. JYP on ollut jokaisessa ottelussa vakuuttava. Materiaaliltaan viime kauden pronssijoukkue on Tapparan ohella SM-liigan kovinta luokkaa, eikä kumpikaan joukkue ole jättänyt syyskuussa käynnistyvän liigakauden alla kysymysmerkkejä ilmaan. Kumpikin joukkue on ilmoittautunut otteillaan mestaruustaistoon, johon seuroja on ennakoissa povattukin.JYPin ottelut:
Imatran turnaus: KooKoo-JYP 2-4 KalPa-JYP 0-3 CHL: JYP-EV Zug (Sveitsi) 3-2 JYP-Vienna Capitals (Itävalta) 4-1 LUE MYÖSTapparan sensaatiomainen lento jatkuu – järjesti jälleen murskajaiset Mestarien liigassa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura