Rankkaa piikittelyä ja vi**uilua! Teinisensaatio Eeli Tolvanen nauttii Jokerit-konkarien kovasta koulusta – ”Se kasvattaa”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. 18-vuotias Eeli Tolvanen myöntää, että Jokereilla tuntuu sujuvan tällä hetkellä kaikki KHL:ssä.
Joukkue nappasi jo 14. voittonsa putkeen, kun se murskasi Ufa Salavat Julajevin sunnuntaina 2-0. Hurja putki on joukkueen historian kaikkien aikojen pisin.
Voitot näkyvät kaikessa joukkueen tekemisessä. Jokereiden kopissa tuntuu olevan tuoreimman voittopelin jälkeen innokas, mutta levollinen mieli. Joku huutaa haastiksen päälle jotain – toisaalla joku kääntää musiikkia hieman kovemmalle.
– Mieli on kevyt jokaisella. Joka päivä on upeaa tulla hallille. Tämä laji on tällä hetkellä vain jotain niin huikeaa, Tolvanen luonnehtii Leijonat.comille ja iskee päälle leveän hymyn.
80-luvun synapopin alla kelpaa vastailla tällä hetkellä. Modern Talkingin hitti You’re My Heart, You’re My Soul on soinut tällä kaudella jokaisen kotipelin jälkeen voiton merkiksi.
Hittibiisi on julkaistu jo vuonna 1985. Se sointuu silti hyvin yhteen vuonna 1999 syntyneen Tolvasen vastauksien kanssa. Nuorukaisella on tunne, että Jokereissa on kasvamassa tällä kaudella jotain aiempaa isompaa. Joukkueessa riittää sielua.
– Tässä ryhmässä on ollut helppo olla mukana ensimmäisestä päivästä lähtien. Kuittia tulee päivittäin, mutta tänne on ollut silti vaivatonta päästä mukaan, 18-vuotias Tolvanen kiittelee.

Kuittailua ja johtajia
Jokereiden nimilistasta löytyy kasa isoja persoonia. Tolvanen nostaa esille yhden pukukopin sielun, jonka jutut antavat päivittäin poikkeuksellisen paljon virtaa myös muulle tekemiselle. – Pakko antaa kunniaa (Jesse) Joensuulle. Hän pitää kopissa hyvin jöötä ja tuo paljon meidän koppielämäämme. Ja on täällä myös muuten iso kasa isoja persoonia. Se on hienoa, Tolvanen kehuu. 18-vuotias tulokas ei omien sanojensa mukaan ole itse paljon äänessä. Se ei ole tarpeen, sillä varsinkin kokeneelta osastolta tulee päivittäin piikkiä. Vaikka Tolvasen alkukautta on hehkutettu mediassa pitkin syksyä, on nuorukainen joukkueessa samassa asemassa kuin kuka tahansa 18-vuotias tulokas. Kuittia tulee, jotta jalat pysyvät maanpinnalla. – Tässä on sellainen määrä johtajia, että joka päivä tulee kommenttia, jos tekee jotain väärin. Se ainakin kasvattaa. Eikö vi**uilu ole välittämistä? – Ehdottomasti! Juuri näin, tässä joukkueessa sitä ainakin riittää, Tolvanen hekottelee. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tulikuuma Ville Koivunen: huippu-uutinen!
- Asiantuntija IS:lle: Tässä syy Jesse Puljujärven NHL-uran floppaamiseen
- Atro Leppänen: ensimmäinen maali Pohjois-Amerikassa!
- NHL:stä pudotettu suomalaiskomeetta: huimaa jälkeä farmissa
- NHL:stä karuja uutisia – kaksi suomalaistähteä loukkaantui
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!