Lähde: KHL:ssä pahasti epäonnistunut suomalaistähti ei kiinnosta KalPaa – tehnyt tuhoisaa jälkeä SM-liigassa!
KHL-joukkue HK Vitjazista potkut saanut Jesse Mankinen ei ole Savon Sanomien mukaan KalPan kiikarissa. Vaikka SM-liigassa toiseksi viimeistä sijaa miehittävä viime kevään hopeamitalisti loukkaantumisista kärsiikin, ei kuopiolaisia aiemmin ihastuttanut hyökkääjä ole palaamassa Savoon.
– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta en usko, että Mankinen on edes Suomeen tulossa verotuksellisista syistä. Hän ei ehtinyt olla Venäjällä kuutta kuukautta, joten kotimaa tuskin on hänelle ykkösvaihtoehto tässä vaiheessa. Olemme kartoittaneet muutamia pelaajia, mutta hankinnan nimi ei ole vielä selvillä, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman valaisi Savon Sanomien jutun mukaan, jonka voit kokonaisuudessaan lukea tästä.
KalPa on kärsinyt rajuista loukkaantumisista, sillä sairastuvalla ovat maalivahti Niko Hovinen, puolustajat Eetu Sopanen ja Valtteri Parikka sekä hyökkääjä Frank Gymer.
Jos katsoo taakse, olisi Mankinen aiempien näyttöjen perusteella sopinut varmasti mainiosti KalPaan etenkin pistetehtailunsa ansiosta.
Hän iski kuopiolaisten paidassa viime kaudella koko sesonki huomioiden yhteensä 23 maalia ja 27 syöttöä.
Mankinen on ollut SM-liigajäillä muutenkin kova luu, sillä hän on yltänyt peräti kuudella edellisellä kotimaan runkosarjakaudella (2011-17) vähintään 22 pinnaan.
KHL:ssä saldo jäi vaatimattomaksi – 2+4.
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Yllätyssiirto – Niko Hovinen palaa tuttuun Liiga-seuraan!