MM-kultaleijonalla juhlailta Liigassa – juhlii komeaa tasalukua kotiyleisön edessä
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukon puolustaja Janne Niskala sai eilen Lahdessa Pelicans-ottelussa täyteen 400 SM-liigaottelua. Tänään Lukko juhlisti kapteeninsa tasalukua TPS-ottelun alussa.
Niskala, 36, on Lukon kasvatti ja nousi seuran edustusjoukkueeseen 19-vuotiaana kaudella 2000–01. Niskala on pelannut kaikki liigaottelunsa Lukon paidassa.
400 liigaottelua on komea luku ottaen huomioon, että Niskala vietti kaudet 2005–14 ulkomailla. Ensin vierähti vuosi Sveitsin NLA-liigan EV Zugissa, sitten kausi Ruotsin Elitserienin Frölundassa. Kauden 2007–08 Niskala kiekkoili Pohjois-Amerikassa AHL:n Milwaukee Admiralsissa.
Niskala on Nashville Predatorsin 5. kierroksen (#147) varaus kesältä 2004, mutta ainoat kuusi NHL-otteluaan mies pelasi Tampa Bay Lightningissa kaudella 2008–09. Noissa NHL-otteluissa Niskala sai aikaan tehot 1+2=3. NHL-ura jäi kuitenkin lyhyeksi, ja jo samalla kaudella mies suuntasti takaisin Frölundaan, jossa vietti myös kauden 2009–10.
Tämän jälkeen Niskala kiekkoili KHL:ssä yhden kauden Metallurg Magnitogorskissa ja kolme Atlantissa ennen paluutaan Raumalle kesällä 2014. Lukossa mies toimi heti paluunsa jälkeen kaksi kautta varakapteenina ja nyt toista kautta kapteenina.
400 SM-liigaottelussa Niskala on nakutellut tehot 79+100=179.
Maajoukkueessa Niskala on ollut voittamassa mm. MM-kultaa 2011 ja olympiapronssia 2010.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!