Potku-uhka painaa? Erkka Westerlundin KHL-jätti konttaa rumalla tavalla
Kuva: Juha Tamminen
Salavat Julajev Ufan vaikeudet KHL:ssä jatkuvat.
KHL-jätti koki kitkerän tappion, kun Ak Bars Kazan haki pisteet Ufasta suvereenilla 5-0-voitolla. Tyly tappio vaikeutti entisestään suurseuran asemaa: joukkue on voittanut edellisestä viidestä pelistään vain yhden.
Koko kauden osalta tilastot ovat synkät: Salavat Julajev on voittanut syksyn mittaan 15 peliä. Tappioita on kertynyt jo 19 kappaletta.
Samalla Ufa on tippunut sarjassa jo pudotuspeliviivan tuntumaan. Seitsemäntenä oleva seura on enää kaksi pistettä edellä yhdeksäntenä olevaa Traktoria.
Valmennuksen asema huojuu
Päävalmentaja Erkka Westerlundin ja muun suomalaisvalmennuksen asema on huojunut venäläismedian mukaan jo tovin. BO Sport uutisoi jo maajoukkuetauolla, että seurajohto on joutunut pohtimaan valmennuksen tilannetta vaikean alkukauden jälkeen. Suomalaisvalmennus on saanut mediassa silti vielä paljon tukea mediassa. Kiekkopomojen ohella moni kiekkotoimittaja on muistuttanut, että Westerlundin ja kumppanien ajama suuri muutos ei näy kaukalossa hetkessä. Samalla Salavat Julajevin fanit ovat tottuneet pärjäämään sarjassa. Synkkä syksy huojuttaa väkisinkin valmennuksen asemaa. Westerlundin ohella Ufan valmennuksessa toimivat Tomi Lämsä, Hannu Virta, Jarmo Koivisto ja Tomas Westerlund.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Entiseltä joukkuekaverilta tyly kuitti Teemu Selänteelle: ”Sinun olisi pitänyt saada jäähy”