Nuorten Leijonien MM-urakka vaikeutuu huomattavasti – Kanada sai erittäin kovan vahvistuksen NHL:stä

Suomen Nuoret Leijonat lähtee USA:ssa vuodenvaihteessa järjestettäviin MM-kilpailuihin ehkä jopa kaikkien aikojen nimekkäimmällä joukkueella. Ei ole väärin väittää, että Nuoret Leijonat on etukäteen yksi koko MM-turnauksen suurimmista voitajasuosikeista.
Mutta ei ole huonoja joukkueita muillakaan. Esimerkiksi Kanada on aina nuorten kisoissa vahva, ja nyt vaahteralehtipaidat ovat saamassa kisajoukkueeseensa erittäin kovan vahvistuksen.
Montreal Canadiensin NHL-puolustaja Victor Mete on nimittäin saanut seuralta luvan osallistua huomenna alkavalle Kanadan MM-valintaleirille.
– Olemme antaneet Victor Metelle luvan osallistua valintaleirille ja mahdollisuuden osallistua MM-turnaukseen. Se turnaus voi olla hänen uransa kannalta erittäin hyödyllinen. Nuorten MM-kilpailut ovat erittäin kova eliittiturnaus. Siihen osallistuminen voi olla erittäin palkitsevaa nuorelle pelaajalle, Canadiensin GM Marc Bergevin sanoi julkaisemassa tiedotteessa.
Mete on pelannut tällä kaudella NHL:ssä 27 ottelua tehoilla 0+4. Hän on Canadiensin 4. kierroksen (#100) varaus kesältä 2016. Pisteitä vakuuttavampaa on ollut nuorukaisen hyppy NHL-jäille
Puolustaja on pelannut suurimman osan ajasta Canadiens-tähti Shea Weberin kanssa ykkösparissa sekä kakkosylivoimassa. Mete tunnetaan hyvästä puolustamisesta, erinomaisesta luistelusta ja pelinavaamisesta.
Nuorten MM-kilpailut käydään Buffalossa 26. joulukuuta–5. tammikuuta välisenä aikana.
Meten osallistumisesta kertoi Suomessa ensimmäisenä SuomiKiekko.com-sivusto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!