PyeongChangin olympialaisiin matkaava venäläisistä pelaajista koostuva jääkiekkojoukkue on kisojen kenties ylivoimaisin ennakkosuosikki. Eikä ihme, sillä NHL:n jäätyä tapahtumasta sivuun on KHL-täyteinen pelaajaryhmä ennakolta kaikista tasokkain.

Ennakkosuosikin viitta voi antaa valtavasti paineita, mutta yksi kisojen suurin tähti Ilja Kovaltshuk ei ole antanut sen häiritä. Hänen mukaansa joukkue matkustaa Etelä-Koreaan vain yksi asia mielessä: kultamitali.

– Tämä ei ole meille uutta. Olemme aina ennakkosuosikkeja, Kovaltshuk kommentoi olympiatoimittaja James Ellingworthin artikkelissa.

34-vuotias kiekkotaituri on ollut tuttu näky olympialaisista. Hän kuului pronssia voittaneeseen Venäjän joukkueeseen jo vuonna 2002, kun maalitykki oli vasta 19-vuotias. Silloin joukkuetta kantoivat Venäjän ikoniset maajoukkueen pelaajat, joihin kuuluivat muun muassa Sergei Fedorov, Alexei Yashin, Sergei Gonchar ja Darius Kasparaitis.

Nyt suurin vastuu kasaantuu Kovaltshukin ja hänen kanssaan Salt Lakessa pelanneen Pavel Datsjuykin harteille. Vaikkei tulevissa olympialaisissa pelipaidassa korista itänaapurin tunnuksia tai kuulla Venäjän kansallislaulua, venäläistähti muistaa, että keille he pelaavat.

– Kaikki tietävät keitä olemme. Emme välitä, jos paidassa ei lue mitään. Lippu on meidän sydämissä, Kovaltshuk jatkoi.