Legenda joutui selvittelemään Leijonien kuppikuntia – ”Tamperelaiset olivat omassa porukassaan, muut omissaan”

Heikki ”Hexi” Riihiranta pelasi komealla urallaan Leijona-paidassa Sapporon olympialaisissa vuonna 1972. Kolmesti Riihiranta edusti Suomea MM-kisoissa sekä kerran Kanada Cupissa (1976). Vuodesta 1991 vuoteen 2003 Riihiranta toimi Suomen maajoukkueen joukkueenjohtajana. Varsinkin vielä ensimmäisinä vuosina maajoukkueessa oli Riihirannan mukaan vahvoja kuppikuntia. Hän sanoo pelaajataustan helpottaneen maajoukkuepelaajien kanssa toimimisessa. Haastattelimme Riihirantaa käynnissä olevan olympiaturnauksen kunniaksi. Millaista maajoukkueen joukkueenjohtajana toimiminen oli, ja oliko siitä hyötyä tehtävässä, että itselläsi oli pitkä pelaajaura takana? − Siitä oli kyllä hyötyä. Otan tässä vaikka esimerkiksi Vellu Ketolan, joka oli alle 20-vuotiaiden MM-kotikisoissa joukkueenjohtajana. Välttämättä ilman Vellua ei sitä maailmanmestaruutta olisi tullut. On tärkeää, että taustalla on kokenut ja menestynyt kaveri, joka on ollut isoissa kisoissa ja kovissa peleissä. Sellainen mies on todella isoksi hyödyksi johtoryhmälle. Tämä luo joukkueen toimintaan luottamusta, kun pelaajat ajattelevat, että kyllä hekin voivat pärjätä, kun tuokin on pärjännyt. − Muistan, kun menin joukkueenjohtajaksi maajoukkueeseen, niin siellä oli vähän epävarma fiilis ja kuppikuntia vanhaan malliin. Tampereen jätkät oli yhdessä porukassa ja toiset sitten omissaan. Minun tehtäväni oli avata niitä ja saada porukka yhtenäisemmäksi. Hyvä joukkuehenki on todella tärkeä. Mitkä olivat parhaat turnaukset ja pahimmat pettymykset joukkueenjohtajana? − Heti alussa Kanada Cupissa (1991) pelattiin hyvin. Pelasimme siellä Kanadaa vastaan 2-2 ja tulimme kolmanneksi. Ainoat huonot kisat, mitkä tulevat mieleen, ovat Saksan MM-kisat 1993. Sitä ennen 1992 oltiin loppuottelussa, 1994 oltiin loppuottelussa ja 1995 voitettiin kultaa.

”Tunsin kaikki pelaajat pelkän varjokuvan perusteella.”

− Myös toiset Saksassa pelatut MM-kisat, vuonna 2001, olivat iso pettymys. Tshekki oli finaalissa jo kanveesissa, mutta voitti säkällä kultaa. Lillehammerin olympiaturnaus 1994 oli meiltä ihan superjääkiekkoa. Hävisimme koko turnauksessa vain yhden erän, välierän kolmannen erän Kanadalle ja putosimme finaalista. − Tulihan niitä mitaleita. Kuudessa finaalissa olin ja yksi voitettiin. Matkalla oli koviakin hetkiä, mutta myös ilon hetkiä. Hienoa aikaa ne kaksitoista vuotta olivat. Näin sinä aikana jokaisen Leijonien pelin, oli kyseessä mikä tahansa harjoitusottelu. Tunsin kaikki pelaajat pelkän varjokuvan perusteella, Riihiranta kertoo värikkääseen tapaansa.