Kanadan johtopelaaja selitti pettyneenä shokkitappiota: ”Kovissa stressitilanteissa käy joskus noin”
Kuva: Getty Images
Perjantaina olympiakaukalossa nähtiin yksi kaikkien aikojen jääkiekkosensaatioista, kun Saksa kaatoi välierissä lajin suurmaan Kanadan ja jatkaa matkaansa loppuotteluun, jossa se pelaa kultamitalista Venäjän olympiaurhelijoita vastaan.
Pettymys oli kestomenestyjä Kanadalle luonnollisesti valtaisa. Olihan maa voittanut kaksi viimeistä olympiaturnausta ja saanut NHL:n poisjäännistä huolimatta kasaan todella vahvan joukkueen.
Kanadalaisten johtopelaaja ja varakapteeni Chris Lee kuvaili tunteitaan ottelun jälkeen.
– Turhauttava peli meille. Ote oli heillä kahdessa ensimmäisessä erässä, mikä oli meille outoa. Saivat paljon kiekkoja haltuunsa ja käyttivät paikkansa.
Kanadan peliä rikkoivat useat jäähyt, joista Saksa pääsi rokottamaan kahdesti. Vaahterapaitojen antisankariksi nousi Gilbert Brule, joka sai toisen erän puolivälissä ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Sen jälkeen Saksa pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimaa.
– Harmillista, että niin kävi. Mutta jääkiekossa tunnetaso on korkealla ja kovissa stressitilanteissa käy joskus noin. Olimme paljon boksissa.
Kun olympialaisista on kyse, Kanadan tavoitteena on poikkeuksetta aina kultamitali. Nyt joukkue taistelee enää pronssista Tsekkiä vastaan. Kanadalaiset haluavat silti päättää turnauksensa ylpeinä.
– Toivottavasti kaverit pystyvät kokoamaan itsensä. Tulimme tänne hakemaan mitalia. Huomenna on uusi peli.
Tsekki ja Kanada pelaavat pronssista huomenna. Ottelu alkaa kello 14:10 Suomen aikaan.
Haastattelu: Otto Palojärvi, Gangneung
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”