Suomalainen kiekkolegenda Pekka Rautakallio ylistää Venäjän valmentaja Oleg Znarokia.

Persoonallinen huippuvalmentaja sai tuoreimman kruunun uralleen, kun Olympiaurheilijat Venäjältä marssi vaikeuksien jälkeen olympiakultaan. Vaikka Znarokin toimia on usein myös kritisoitu, on Rautakallio iloinen kollegan menestyksestä.

Pekka Rautakallio, mitä jäi olympiajääkiekon huipennuksesta käteen?

– Ensimmäisenä se, että tunnen Olegin ja apuvalmentaja Harisin (Vitolins) erittäin hyvin ja olen iloinen heidän puolestaan. He ovat kaksikkona nyt voittaneet oikeastaan kaiken, mitä eurooppalainen valmentaja voi voittaa. Olympikultaa, MM-kultaa ja KHL-mestaruuksia. Koska heidän tiensä tuskin menee NHL-kaukaloihin asti, ovat voittaneet kaiken.

Znarokin kasvoilta tosiaan tuntui näkyvän ottelun jälkeen enemmän helpotus kuin riemu. Mikä oli voiton ja tappion ero?

– Se oli ainakin monta miljoonaa dollaria. Jos Venäjä olisi hävinnyt finaalin, olisivat kaksikon työt maajoukkueessa loppuneet siihen. Samoin todennäköisesti seurajoukkueessa. Eikä olisi paljoa kyselty muuallekaan Venäjällä. Niin iso tämän voiton merkitys oli heille.

– He muodostavat loistavan kaksikon. Oleg on mahtava ihmisjohtaja ja keulakuva, Haris on taas se pelin aivot. Olegin rooli korostuu siinä, että hän johtaa joukkuetta kovalla kädellä, mutta oikeudenmukaisesti. Vaatimustaso on hurjan kova, oli pelaajan selässä mikä nimi tahansa.

Mutta eipä tullut kulta helpolla. Mitä sanot Saksasta?

– Urheilullisesti upea suoritus Saksalta ja yleensä Saksan jääkiekolta. Monella on ollut määrätynlainen käsitys saksalaisesta jääkiekosta, mutta luulen, että se muuttuu nyt. He ovat menneet hurjasti eteenpäin ja kehitys jatkui koko ajan jopa tässä turnauksessa.

– Saksan nousu tähän tilanteeseen on tervetullut uutuus ja piristysruiske. Venäjä sen sijaan jätti pelillisesti vähän toivomisen varaa. Kun tietää, mikä materiaali heillä oli, olisi ehkä odottanut heiltä kovempaa tulosta kentällä. Mutta tällä en ota mitään Saksalta pois. He pelasivat upean turnauksen.

Moni tosiaan odotti, että Venäjän kovin haastaja olisi ollut Ruotsi tai Suomi. Miksi se oli Saksa?

– Heillä oli oma pelitapansa, jota he noudattivat pilkulleen. Esimerkiksi heidän fyysisyytensä oli ihan eri luokkaa kuin Suomen joukkueessa. Se näkyi kamppailupelaamisessa, maalin edessä ja kulmissa. Siinä oli viitteitä Pohjois-Amerikasta, koska sieltä heidän jääkiekkonsa juuret ovat. Mutta siitä oli kehitetty sitten oma, Saksan joukkueelle sopiva malli – joka toimi loistavasti pelistä toiseen.