Onko tässä Liigan suurin pettymys? Tehot katosivat mystisesti, joukkueelle surkea sukellus!
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa viimeistä edelliseksi jääneen KooKoon kausi päättyi lopulta raskaaseen pettymykseen, sillä sen kevät sujui äärimmäisen mollivoittoisesti. Joukkue keräsi 19 voittoa ja 62 pinnaa, joilla irtosi sarjan 14:s sija.
Kausi ”huipentui” uskomattomaan 11 pisteettömän ottelun putkeen. KooKoo oli jokaisessa kuntopuntarivertailussa – oli kyseessä sitten 5, 10, 15, 20, 25 tai 30 edellistä ottelua – viimeinen.
Mutta jos oli vaikeaa joukkueella, niin samaa voi sanoa myös vielä viime kaudella liekehtineestä Henrik Koivistosta.
Keravalaislähtöinen hyökkääjä painoi Vaasan Sportissa kaudella 2015-16 runkosarjan 53 ottelussa komeat pinnat 5+13=18, ja viime kaudella Jukureissa 59 kamppailussa vieläkin upeammat tehot 15+21=36.
Päättynyt sesonki oli kuitenkin uskomatonta tervanjuontia. Mikkelissä kautensa aloittanut Koivisto iski Jukureiden sotisovassa 31 pelissä tehot 1+6, ja kauden jälkimmäisellä puoliskolla KooKoossa tehoja kertyi 23 kamppailussa onnettomasti 0+2.
Kuten tehot kertovat, oli Jukureissa aikoinaan jopa kultakuuppaa kantanut 27-vuotias hyökkääjä äärimmäisen kaukana tasostaan.
Joulunpyhinä Kouvolaan siirtynyt hyökkääjä oli vielä viime kaudella Liigan runkosarjan pistepörssissä 27:s.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse