IS uutisoi Selänteen olevan syrjäyttämässä Harkimon – IL: Jokerit-pomo tulistui otsikoinnista: ”Ihan p*rseestä!”
Jokereiden pääomistaja Hjallis Harkimo on suuttunut Ilta-Sanomille häntä koskeneen uutisen otsikoinnin vuoksi, kertoo Iltalehti.
Ilta-Sanomat julkaisi aiemmin torstaina uutisen, jossa sivusto kertoi Harkimon harkitsevan vetäytymistä Jokereiden puheenjohtajan paikalta. Korvaajaksi on kaavailtu muun muassa Teemu Selännettä, joka on keskustellut asiasta toisten omistajien Roman Rotenbergin sekä Gennadi Timtshenkon kanssa.
Ilta-Sanomat latasi otsikkossaan, että Selänne olisi syrjäyttämässä Harkimon Jokereiden johdosta. Tätä Harkimo ei sulattanut helpolla.
– Tuollainen otsikko on ihan perseestä! Mitä se syrjäyttäminen siinä tekee? Kukaan ei lukisi tuota juttua, ellei siinä lukisi se syrjäyttäminen. Kukaan ei ole syrjäyttämässä minua, Harkimo kommentoi Iltalehdelle.
Selänne-spekulaatioon hän ei osannut puolestaan sen suuremmin ottaa kantaa. Selänteen kanssa Jokerit-pomo ei ole kuitenkaan itse keskustellut.
– Teemu ei missään tapauksessa syrjäytä minua. Jos lähden, se on vapaaehtoista. Teemusta minulla ei ole mitään tietoa, että haluaako hän tulla. Hänen kanssaan en ole keskustellut tästä asiasta, Harkimo jatkoi.
Otsikkoa korjattu kello 14.12. Otsikosta puuttui alkuperäinen lähde.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS
LUE MYÖS:
- IS: Ilveksen huippuhankinnan tilanne ihmetyttää – katosi kokoonpanosta, mutta ei ole loukkaantuneena
- Tapparan ex-lupaus kirjautui NHL:n hoito-ohjelmaan
- Liiga-seura pudotti synkän uutisen – ulkomaalaisvahvistus sivussa ainakin loppuvuoden
- Jokereille karmeita uutisia – tähtihyökkääjä pitkälle sairauslomalle
- Patrik Laineen tilanteessa tapahtuu – vaimolta vihje tulevasta
- Nyt olisi vahvistus tarjolla – TPS:stä tuttu pelaaja sai lähteä
- Aleksandr Ovetshkin hyppäsi Putinin leiriin – uusi kuva Venäjän vaalikampanjasta
- Petteri Lindbohm: yllätyssiirto Liigassa!
- Leijonien mestarivalmentajan seura ahdingossa – yli 30 miljoonan eurot velat
- Sveitsistä kajahti karu arvio – suomalaisvalmentajat potku-uhan alla