Hurja paljastus: Jokereiden ennätysottelu vei pelaajilta mehut täysin, kopissa vedettiin pizzaa ja kikateltiin – ”Muuttui absurdiksi”
Jokereiden torstaisen pudotuspelivoiton takaa löytyy hurja määrä uurastusta.
Joukkue nappasi maukkaan voiton Moskovasta, kun joukkue kaatoi TsSKA:n yli 142 minuutin pelaamisen jälkeen. Ottelu kesti yli kuusi tuntia – peliä pelattiin kolmen erän lisäksi yli neljä jatkoerää.
Tämä näkyi pelaajien voinnissa. Jokerit-leiristä paljastetaan, että jutut muuttuivat pelin pidentyessä levottomampaan suuntaan.
– Kaksi ensimmäistä jatkoerää yritettiin puhua vakavasti, että nyt mennään ja ratkotaan, mutta jos se maali ei vaan tule, se puhe muuttuu absurdiksi hommaksi, se on ihan luonnollinen reaktio. Siinä on ihan turha ruveta miettimään, että mahdetaanko olla valmiita kaukaloon, kun kopissa naurattaa. Se toi meitä yhteen sillä tavalla, että pystyimme nauramaan, että mitähän tässä vielä tapahtuu. Ei siinä kohtaa voi tietenkään mistään historiankirjoista puhua, vaan keskitytään kuitenkin pelaamaan. Pelin jälkeen oli hauska katsoa tilastot, mihin saakka ollaankaan päästy, Jesse Joensuu kuvaili torstain myöhäisillan tunnelmia perjantaina.
Lopulta uurastus palkittiin. Mika Niemi iski ottelun voittomaalin ja venytti sarjan kuudenteen peliin. TsSKA johtaa sarjaa nyt voitoin 3-2 – jatkopaikkaan tarvitaan neljä kiinnitystä.
Pizzaa ja hunajaa
Hurja rehkiminen näkyi myös pelaajien jaksamisessa. Jokereissa otettiin luovat keinot käyttöön pelaajien vireen ylläpitämisessä. Torstain ottelu kulutti joukkueen isokokoisimmilta pelaajilta jopa 20 000 kilokaloria. – Hunajaa meni aika paljon ottelun aikana, Jokereiden fysiikkavalmentaja Hero Mali sanoi perjantaina. Voima voittomaaliin irtosi kuitenkin yllättävällä tavalla. Roskaruoka toi tarpeeksi energiaa, kun peli kääntyi jo viidennen jatkoerän puolelle. – Erilaisia nestekeitoksia me tarjoilimme siinä jatkoerien aikana ja ohjeistimme pelaajat tänään lepäämään ja syömään hyvin. Ennen viimeistä jatkoerää oli mennyt jo niin paljon makeaa, ettei se enää oikein maistunut. Silloin oli pizzan aika, Mali kuvaili joukkueen energiatankkausta. Voitto tuo sarjan seuraavaksi Helsinkiin. Lauantain kuudes ottelu alkaa Hartwall Arenalla kello 16.00. Mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan maanantaina Moskovassa. Lähde: Jokereiden tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL rankaisi Anton Lundellia!
- Ketjut julki – Nuoret Leijonat sai huippu-uutisen!
- Hurja huhu Patrik Laineesta!
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä
- Ismo Lehkonen Ylellä: tälle Nuorten Leijonien hyökkääjälle enemmän vastuuta: ”Vapauttakaa tavalla tai toisella”
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta