MTV Sport: Venäläinen supertähti ei saavu MM-kisoihin – syynä ilmiriita luotsin kanssa!
Kuva: Getty Images
Muun muassa MTV Sport kirjoitti uutisessaan (lue alkuperäinen painamalla tätä), ettei venäläistähti Aleksandr Radulov ole tulossa ensi kuun Tanskan MM-kisoihin kantamaan maansa värejä. Sivusto arveli syyn olevan se, että Dallas Stars -tähti ja maan luotsi Oleg Znarok ovat keskenään riidoissa.
Vääntö sai alkunsa jo parisen vuotta sitten.
Maikkari muistutti, ettei Dallasin kanssa NHL:n pudotuspeleistä karsiutunut Radulov ole pelannut kertaakaan arvokisoissa latvialaisluotsin alaisuudessa. Kahdet ensimmäiset kisat, eli 2014 ja 2015, jäivät väliin loukkaantumisen takia, ja kaksi vuotta sitten kaksikolle tuli riitaa.
Kaksinkertainen maailmanmestari ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari kävi Moskovan sekä Pietarin kisojen aikaa neuvotteluja Montreal Canadiensin kanssa ja hän myöhästyi eräältä maajoukkueleiriltä. Olonsa kipeäksi tuntenut Radulov joutui lopulta leirille saavuttuaan treenaamaan huonosta olosta huolimatta, Znarokin ja kumppanien käskyttäessä.
– Jouduin kontaktitilanteisiin kolmella kolmea vastaan harjoitteissa. Se tuntui pahalta, Radulov oli sanonut venäläiselle Championat-sivustolle MTV Sportin mukaan viitaten kevään 2016 tapahtumiin.
Kun kaksikko oli riidoissa, eikä tällä kaudella 72 pinnaa taalajäillä nakuttanut Radulov pelannut vuoden 2016 turnauksessa, oli välirikko taattu. Znarok ei valinnut NHL-tähteä lopulta edes saman vuoden syksyllä pelattuun World Cupiin.
Hyökkääjä on edustanut maatansa edellisen kerran arvokisoissa vuonna 2014 Sotshin olympiakiekossa.
Tämän vuoden MM-turnaus Tanskassa alkaa toukokuun alussa, noin kolmen viikon kuluttua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä