Mestiksen ykköspuolustaja teki viimein Liiga-sopimuksen – ”Ei tarvinnut kauaa miettiä”
Liigan runkosarjassa viimeistä edelliseksi jäänyt Kouvolan KooKoo julkaisi tiistaina kaksi uutta pelaajahankintaa. Se kävi ryöstöretkellä Turussa ja nappasi kaksi vahvaa puolustajaa.
TPS:ssä ja TUTO Hockeyssa pelanneet Martin Berger sekä Kalle Valtola allekirjoittivat kaksivuotiset sopimukset kouvolalaisseuran kanssa.
– Molemmat ovat nuoria ja pelitaitavia puolustajia, jotka sopivat ryhmäämme erinomaisesti, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi tiedotteessa.
Mestiksessä tällä kaudella hopeaa saavuttanut Valtola pelasi upean kauden turkulaisten riveissä. Hän voitti puolustajien pistepörssin tehoilla 14+32=46 ja kantoi kultakypärää pudotuspeleissä, missä hän saalisti 6+8=14.
22-vuotiaalta puolustajalta puuttuu vielä Liiga-debyytti. Siksi sopimuksen tekeminen KooKoon kanssa oli entistä mieluisampaa.
– Liiga on ollut jo pidempään tavoitteeni ja sen eteen olen tehnyt töitä, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, kun KooKoosta otettiin yhteyttä. Olen kuullut seurasta paljon hyvää muun muassa Aki Kangasmäeltä, Valtola kertoo.
– Olen nyt kahtena keväänä päässyt pelaamaan pudotuspelejä ja se on iso tavoite myös ensi kaudelle. Omalla tilillä ei ole vielä yhtään Liiga-peliä, joten olen maltillinen henkilökohtaisten tavoitteiden suhteen. Odotan vain, että pelit jo alkaisivat! Johan tässä on viikon verran ehditty huilaamaan.
TPS-kasvatti Berger pelasi kuluneella kaudella 48 Liiga-ottelua, joista kolme KooKoossa ja kolme Sportissa lainapelaajana. Pikavisiitti Kouvolassa sai 21-vuotiaan ihastumaan kaupunkiin ja seuraan.
– Pidän itseäni aika monipuolisena puolustajana, joka pystyy pelaamaan useita eri rooleja. Tavoite on totta kai saada paljon onnistumisia ja sitä kautta vastuuta sekä auttaa joukkuetta kohti pudotuspelejä. Kouvola on minulle varmasti hyvä paikka kehittyä sekä pelaajana että ihmisenä.
KooKoolla on nyt kasassa 23 pelaajasopimusta ensi kaudelle.
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!