Joukkuekaveri ihmetteli nähdessään hintelän suomalaisen tulokasvahdin – Pekka Rinne oli NHL-kummajainen
Tämän kauden suurin ennakkosuosikki NHL:n Vuoden maalivahdiksi on loistokauden pelannut Pekka Rinne. Vielä 35-vuotiaana suomalaisveska pystyi kehittymään asteen paremmaksi ja johdatti Nashvillen ensimmäiseen runkosarjamestaruuteen.
Tie NHL:n ykköseksi on ollut pitkä – myös odotettu.
Rinne saapui Nashvillen organasaatioon syksyllä 2005. Hänet varattiin vasta numerolla 258, eikä moni osannut odottaa millaiseksi supertähdeksi nuori kempeleläinen kasvaisi. Tuona syksynä eräs Nashvillen pelaaja kiinnitti huomionsa tulokasvahtiin ja näki todellisen NHL-kummajaisen. Silloinen joukkueen maalivahti Chris Mason muisteli The Athletic -lehden haastattelussa ensitapaamistaan suomalaisen kanssa.
– En ikinä unohda sitä. Tuolloin NHL:ssä isot maalivahdit olivat 193-senttisiä ja järkäletyylisiä torjujia. Todella laatikkomaisia. Ei yhtä liikkuvia. Sitten näin Pekka Rinteen, 195-senttisen, hoikan suomalaispojan saapuvan treeneihin ja vetävän pari harjoitetta.
Rinne oli Masonin silmissä luonnonlahjakkuus. Hän ei pystynyt vertaamaan suomalaista yhteenkään NHL:ssä silloin pelanneeseen maalivahtiin.
– En voinut uskoa, miten hän liikkui. Hänen urheilullisuutensa, hänen joustavuutensa. Hänellä oli kaikki lyhyen maalivahdin ominaisuudet, joita ei isoilla kavereilla ollut. En ollut ikinä nähnyt sellaista tyyppiä.
Ilman järkyttäviä yllätyksiä, Rinne on nappaamassa uran ensimmäisen Vezina Trophyn kauden päätteeksi. Mason osasi ennustaa sen yli 12 vuoden päästä.
– Minä tiesin sen silloin. Kerroin heti maalivahtivalmentaja Mitch Kornille, että tästä nuorukaista on tulossa tähti.
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!