Jääkiekkokansan toive toteutui – Telia hankki suosikkiselostajan tiimiinsä
Ensi kaudesta lähtien Liiga-lähetyksistä vastaava Telia on hankkinut tiimiinsä selostajan, jota moni osasi toivoa.
Viimeiset vuodet Nelosen ja Ruudun jääkiekkoselostajana työskennellyt Jani ”Jantta” Alkio jatkaa Suomen kiekkokansan viihdyttämistä myös jatkossa.
– Jani Alkio on heittämällä maan parhaita ja tykätyimpiä selostajia. Hän oli ensimmäinen iso kulmapala, jonka halusin kaapata Liiga-tiimiimme. Todella hienoa, että Alkion kaltainen ykkösketjun mies on mukana viemässä Liigaa uuteen aikaan Telian kanssa, Telian Liiga-sisältöjen vastaava tuottaja Kalle Takala kommentoi tiedotteessa.
Alkio hyppää uuden työnantajan leipiin positiivisella ja jännittyneellä asenteella.
– Kaikesta huokuu, että Telia on tosissaan viemässä Liiga-tekemistä uudelle tasolle. Ei tarvinnut ihan hirveästi jäädä miettimään, kun eteen tuli mahdollisuus lähteä siihen hissiin mukaan. Pikkupoikamaisella innolla jo odotellaan syksyä. Ääni on rasvattuna – ja koko ukko samalla vauhdilla, selostaja kertoo.
Telia oli kysynyt yleisöltä, keitä selostajia ja asiantuntijoita he haluavat nähdä ja kuulla lähetyksissä. Alkio sai valtaisan kannatuksen.
– Eniten lämmittää se, kun kuulin katsojienkin tahtoneen minut Telian tiimiin mukaan. Se on parasta palautetta, mitä tässä hommassa voi saada. Se luottamus pitää ansaita ja sen arvoinen koetan jatkossakin olla, Alkio jatkaa.
Telian Liiga-tiimi paljastetaan kokonaisuudessaan elokuussa.
“--Pikkupoikamaisella innolla jo odotellaan syksyä. Ääni on rasvattuna – ja koko ukko samalla vauhdilla”, Jani Alkio laukoo. Suosikkiselostaja “Jantta” on Telian Liiga-tiimin ensimmäinen julkistettu kiinnitys! #Liiga
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”