Hurja tähtisikermä! Saako Ruotsi NHL:stä jättipotin MM-kisoihin? ”Palaan siihen myöhemmin”
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin viimeöinen putoaminen NHL:n pudotuspeleistä tiesi samalla sitä, että peräti neljän ruotsalaisen huippukiekkoilijan seurakausi tuli päätökseen.
Predatorsin riveissä pelaavat hyökkääjät Filip Forsberg, Viktor Arvidsson ja Calle Järnkrok sekä puolustaja Mattias Ekholm. Näistä ainakin 26-vuotias Järnkrok kärsii loukkaantumisista ja jää Expressenin mukaan sivuun Tanskan MM-kisoista.
Sen sijaan Forsberg, Arvidsson ja Ekholm eivät ole vielä kieltäyneet kutsusta. Nashvillen tavoitteet NHL:ssä olivat kuitenkin korkeammalla mihin joukkue ylsi, joten henkisesti he eivät ole vielä valmiita päättämään kisamatkastaan.
– Olo on tällä hetkellä hyvin raskas ja tyhjä. En ole vielä omistanut ajatustakaan MM-kisoille. Palaan siihen myöhemmin, Forsberg sanoi Aftonbladetin haastattelussa.
Yhdenkin mainitun pelaajan osallistuminen olisi Ruotsille todellinen jättipotti.
Forsberg pelasi NHL:n runkosarjassa 67 ottelua, joissa syntyi tehot 26+38=64. Pudotuspeleissä ruotsalaistähti tykitti 7 maalia ja yhteensä 16 tehopistettä.
Arvidsson puolestaan teki pelaamissaan 78 runkosarjakamppailussa 29 maalia ja antoi 32 syöttöpistettä. Kolmessatoista playoff-ottelussa syntyi tehot 4+5=9.
Ekholm pelasi yhtä lukuunottamatta kaikki runkosarjapelit tehoin 10+24. Putotuspeleissä taitava puolustaja saalisti kahdeksan tehopistettä (1+7).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterä kuittaili iltapäivälehtien vihjailulle noroviruksen alkuperästä: ”Oma arvioni oli vielä ufompi”
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- NHL-tähtipuolustaja telottiin kammotaklauksella – olympialaiset vaarasssa? ”Brutaalia”
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!