Tiesitkö tätä? Ruotsin NHL-tähdet saavat tukea Suomesta, huippuhyökkääjältä huvittava lupaus MM-finaaliin: ”Osaan vain kirosanoja”
Kuva: Getty Images
KÖÖPENHAMINA. Ruotsin sankareita MM-välierässä ollut Magnus Pääjärvi nautti kannattajien tuesta myös Suomen puolelta.
NHL-taiturilla on sukujuuria naapurimaassa. Sen takia hänen puolestaan hurrataan myös Suomen puolella. Varsinkin nyt, kun Leijonat on ulkona MM-kisojen ratkaisupeleistä.
– Otamme kaiken tuen vastaan. Minun äitini puolella on jonkin verran suomalaisia, mutta olen itse täysin ruotsalainen. Mutta kaikki tuki ja kannustus kelpaa, Pääjärvi kiitteli välierävoiton jälkeen.
Pääjärvi ei ole ainoa Tre Kronorin tähti, jolla on yhteyksiä Suomeen. Myös tehot 5+5=10 näissä kisoissa iskenyt Mika Zinabejad saa kannustusta vieraasta maasta.
Zinabejad osaa puhua myös suomea mainiosti – hän on jopa ajoittain väläytellyt kielitaitoaan suomalaismedian edessä. Pääjärvi kuittaa, ettei tilanne ole hänellä ihan yhtä vahva.
Samalla kiekkotaituri iski huvittavan lupauksen jo sunnuntain finaaliin.
– Osaan vain kirosanoja. Mutta otan ne käyttöön huomenna, jos me voitamme kultaa, Pääjärvi virnistää.
Ruotsi huipentaa turnauksensa sunnuntain finaalissa. Joukkue ei ole hävinnyt näissä kisoissa peliäkään. Pääjärvi kertoo joukkueen salaisuuden olevan oikeassa ikärakenteessa.
– Emme ole vielä kovin vanhoja kukaan. Mutta meidän joukkueessamme on paljon kokemusta. Se on mukavaa, tunnemme toisemme hyvin. Tosin tarvitsemme vielä yhden voiton, huippunimi kiteytti.
Ilari Isotalo, Kööpenhamina
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat