Tämäkin vielä! IS: Ruotsin MM-kultasankari halusi edustaa Suomea: ”Se ei onnistunut, koska paperit eivät olleet valmiina”
Kuva: Getty Images
Ikään kuin Leijonien mahalaskussa ja Ruotsin maailmanmestaruudessa ei olisi Leijonien faneille tarpeeksi nielemistä.
Nyt Ilta-Sanomat kertoo, että Ruotsin mestarijoukkueessa pelannut ja finaalissa maalin tehnyt Mika Zibanejad olisi aikoinaan halunnut pelata nimenomaan Suomen maajoukkueessa.
Zibanejadin äiti Ritva on kotoisin Kainuun Paltamosta. Tämä kertoi Ilta-Sanomille lähteneensä 18-vuotiaana Ruotsiin kesätöihin, tavanneensa iranilaisen miehen ja jääneen sille tielleen.
Perheen poika Mika, nyt 25, syntyi Suomen kansalaiseksi. Pienenä Mika kannusti nimenomaan Leijonia. Hän kuitenkin vaihtoi nuoruudessaan kansalaisuutensa ruotsalaiseksi. Mika innostui toden teolla jääkiekosta ja kehittyi jo juniorina maajoukkuetason pelaajaksi.
Suomessa tiedettiin Mika taustoista ja pyydettiin poikaa osallistumaan Pohjola-leirille, 15-vuotiaiden huippupelaajien tapahtumaan, josta valitaan ensimmäinen poikien maajoukkue. Hänelle haettiinkin kaksoiskansalaisuutta, mutta liian myöhään.
– Se ei onnistunut, paperit eivät olleet valmiina. Sitten sain paikan Ruotsin maajoukkueesta, Zibanejad on sanonut.
Tre Kronor -paidassa Zibanejad on voittanut nuorten maailmanmestaruuden 2012 ja nyt aikuisten MM-kultaa. Nuorten MM-finaalissa Zibanejad teki ratkaisumaalin Venäjän verkkoon jatkoajalla (kuva). Sunnuntain MM-finaalissa hän teki Ruotsin 2–2-tasoitusosuman.
Zibanejad on pelannut kaudesta 2011–12 alkaen NHL:ssä, ensin viisi vuotta Ottawa Senatorsissa ja kaksi viime kautta New York Rangersissa. Hän on pelannut NHL:n runkosarjassa 409 ottelua tehoilla 105+130=235.
MM-finaalin jälkeen Zibanejad antoi C More -kanavalle haastattelun selvällä suomen kielellä.
Myös toisella Tre Kronorin hyökkääjällä, Magnus Pääjärvellä, on sukujuuria Suomessa.
– Minun äitini puolella on jonkin verran suomalaisia, mutta olen itse täysin ruotsalainen, Pääjärvi kertoi Leijonat.comille MM-kisojen aikana.
Myös Pääjärvi innostui finaalin jälkeen päästelemään suustaan joitakin, pääosin painokelvottomia suomenkielisiä sanoja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta