Aleksandr Ovetshkin ja kumppanit pääsemässä Valkoiseen taloon – Donald Trump käänsi selkänsä koripallotähdille
Kuva: Getty Images
Yhdysvalloissa on ollut jo pitkään tapana, että maan suurimpien urheilusarjojen mestarijoukkueet pääsevät kauden jälkeen tutustumaan Valkoiseen taloon ja tervehtimään istuvaa presidenttiä.
Muun muassa Barack Obama kutsui niin koripallon, pesäpallon, amerikkalaisen jalkapallon kuin myös jääkiekon mestarit luokseen. Nyt pidettyyn tapaan on tulossa ainakin yksi muutos, kun Donald Trump isännöi taloa.
Trump on taistellut lyhyen valtakautensa aikana lukuisten skandaalien kanssa. Presidentti on herättänyt mielipiteitä myös urheilupiireissä, ja monet koripallon huippuliiga NBA:n pelaajat ovatkin julkisesti kritisoineet Trumpin tapaa johtaa maata.
Trump ei ole ottanut kritiikkiä suopeasti vastaan, joten hän ei aio kutsua NBA:n mestareita luokseen. Viime yönä mestaruus matkasi Golden State Warriorisille, kun se päihitti finaaleissa LeBron Jamesin tähdittämän Cleveland Cavaliersin.
– En kutsu LeBron Jamesia, enkä kutsu Steph Currya. Me emme ole kutsumassa kumpaakaan joukkuetta, Trump kertoi eilen ennen finaalipelin alkua.
Paikalle olleet toimittajat kysyivät muiden lajien mestareiden kutsuista. Nähtävästi, Trumpilla on sotaa vain koripalloilijoiden kanssa, joten NHL-mestari Washington Capitals on pääsemässä jossain vaiheessa vierailulle.
– Uskon, että Caps kutsutaan. Katsotaan. Jos he haluavat tulla maailman parhaaseen paikkaan, olen täällä. Jos he eivät halua tulla, en toivo heitä tänne.
Trump onnitteli Capitalsia Twitterissä, kun joukkue voitti Stanley Cupin ja antoi erityismaininnan kapteeni Aleksandr Ovetshkinille.
– Todellinen supertähti, Trump kehui venäläistä.
Congratulations to the Washington Capitals on their GREAT play and winning the Stanley Cup Championship. Alex Ovechkin, the team captain, was spectacular - a true Superstar! D.C. is popping, in many ways. What a time!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!