Varattua suomalaisvahtia alettiin heti vertailla NHL-tähti Pekka Rinteeseen – itseluottamusta uhkuva vastaus!
Colodaro Avalanche varasi suomalaismaalivahti Justus Annusen NHL-draftin kolmannen kierroksen alkupäässä numerolla 64. Varauksen jäleen Annusen ulkoinen olemus median tentissä vaikutti hieman hermostuneelta, mutta nuorukainen kertoi olevansa lähes onnesta soikeana.
– Tämä on aivan loistava tunne, ehkä parasta koko elämässäni. Tämä on niin mahtavaa, että minulla ei oikein ole sanoja tälle, Annunen sanoi median edessä.
Annuselta kysyttiin, arveliko hän etukäteen, että juuri Colorado voisi varata hänet.
– Kyllä, sillä he olivat kiinnostuneita minusta, ja pidin sitä mahdollisena, Annunen vastasi.
Suomalaismaalivahteja ei ole viime vuosina paljon varattu NHL:ään, mutta suomalainen maalivahtiosaaminen on rapakon takana edelleen arvossaan. Tästä osoituksena mm. Pekka Rinteen valinta päättyneen kauden parhaaksi maalivahdiksi. Annunen ja Rinne ovat kotoisin samalta paikkakunnalta, Kempeleestä.
Mediasta huomautettiinkin Annuselle, että hänessä ja Rinteessä on nähty paljon yhtäläisyyksiä, esimerkiksi nopea hanskakäsi ja pelaaminen melko syvällä maalissa. Annusta pyydettiinkin vertailemaan itseään ja Rinnettä.
– Hän on ehkä vähän aggressiivisempi maalivahti, kun itse olen melko rauhallinen. Meillä on eroja, mutta on meissä paljon samaakin, Annunen sanoi.
– Itse olen monella osa-alueella hyvä. Minulla ei ole suuria heikkouksia, vaan olen hyvä kaikessa, Annunen luonnehti itseään.
Annuselta kysyttiin myös viime kauden aikana tapahtuneesta kehityksestä sekä MM-kultaan päättyneestä alle 18-vuotiaiden MM-turnauksesta.
– Viime kauden alku oli itselleni huono, mutta sitten löysin hyvän itseluottamuksen ja pelasin sen jälkeen oikein hyvin. MM-kisat oli loistava turnaus koko joukkueelle. Kaikki pelasivat ehkä uransa parasta peliä. Se oli iso asia meille ja minulle, Annunen kertoi.
NHL-draftia Annunen luonnehti hienoksi kokemukseksi.
– Tämä on ollut mahtavaa. Perheenikin on täällä, ja tämä on heille ensimmäinen kerta Pohjois-Amerikassa. Tämä on heillekin iso juttu. Täällä on kuitenkin todella kuuma, ja olemme lähinnä vain keskittyneet odottamaan varaustilaisuutta, Annunen sanoi ja sai vastauksen, että Dallasissa on ollut kuuminta lähes koskaan.
Ensi kauden tavoitteet Annusella olivat vielä vähän auki.
– Todennäköisesti pelaan Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla (Mestis) mutta yritän saada myös pelejä Liigassa, Kärppien maalivahti kertoi.
Katso Annusen videohaastattelu tästä linkistä.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa