Huippuvahvistus: Nuorten Leijonien valmentajaksi todellinen Leijonat-legenda!
Kuva: Getty Images
Entinen huippumaalivahti Fredrik Norrena aloittaa kaudella 2018-19 uudet tehtävänsä Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajana.
44-vuotias kiekkoikoni on jo mukana parhaillaan kesken olevalla Vierumäen harjoitusleirillä.
Nuorten Leijonien edellinen maalivahtivalmentaja Aki Näykki siirtyy ensi kaudeksi Sveitsin pääsarjassa pelaavaan Berniin.
Leijonien tiedote:
Suomea 2006 Torinon olympialaisissa ja viidesti MM-kisoissa edustanut Fredrik Norrena toimii alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana kaudella 2018-2019. Norrenan ensimmäinen tapahtuma Nuorten Leijonien matkassa on parhaillaan käynnissä: Alle 20-vuotiaat ovat leirillä Vierumäellä ja pelaavat tänään tiistaina klo 18.30 toisen ottelunsa Tshekin alle 20-vuotiaita vastaan. Maanantaisen ottelun Suomen Nuoret Leijonat vei nimiinsä lukemin 9-3. – On hienoa päästä tekemään töitä lahjakkaiden nuorten pelaajien kanssa, koen että saan pestistä itsekin paljon oppia. Iso kiitos perheelle ja TPS:lle siitä, että tämä on mahdollista, päätyönään TPS:n miesten maalivahtivalmennuksesta vastaava Norrena kiittää. Norrenaa ennen Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajana toiminut Aki Näykki siirtyy maalivahtivalmentajaksi Berniin. Nuorten Leijonien päävalmentajana toimii Jussi Ahokas.Uutista korjattu 24.07.2018: Virheellisesti mainittu, että Norrena jättää TPS:n.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”