Yksi tilanne muutti kaiken! Nuori HPK-puolustaja liikkuu nykyisin pyörätuolilla – ”Mikään ei vaan liikkunut”

Puolustaja Teemu Tenhusen pelaajaura päättyi täysin yllättäen vuonna 2017. Nyt nuorukaista yritetään auttaa, kun HPK järjestää hyväntekeväisyystapahtuman.
Yksi vaihto muutti kaiken viime vuonna, kun HPK:n A-junioreiden ykköspakkiparissa pelannut Tenhunen lähti hakemaan kiekkoa maalin takaa ja ajautui päin laitaa.
– En muista juuri mitään pelistä, päivä vaikutti ihan normaalilta. Muistan tilanteesta vain sen, että lähdin hakemaan kiekkoa maalin takaa ja kaaduin. Sitten tapahtui vähän samanlainen kuin kyynärpään kiukkusuonen lyöminen jonnekin, mutta kipu oli kymmenkertainen ja koko kropassa, Tenhunen muistelee HPK:n verkkosivuilla.
Kivun syy oli seitsemäs niskanikama, joka oli murtunut ja kävi selkäytimessä tekemässä tuhojaan.
– Olin koko ajan tajuissani ja makasin jäällä miettien, että mitä nyt tapahtuu. Mikään ei vaan liikkunut. Muistan sen, että joukkuekavereista Niilo-Kustaa Määttä ja Eemeli Jeskanen olivat ensimmäisenä paikalla. Jeska istui viereeni, otti hanskat käsistäni pois ja piti kädestäni kiinni koko sen ajan, kun makasin jäällä.
Tilanteen jälkeen Tenhunen kiidätettiin ambulanssilla Tampereelle, jossa hänet leikattiin onnistuneesti. Tämän jälkeen kuntoutus aloitettiin nopealla aikataululla.
Entinen HPK-puolustaja kertoo, että hän on edistynyt tähän päivään mennessä hyvin. Liikkumiseen Tenhunen käyttää kuitenkin pyörätuolia.
Hyväntekeväisyysottelu
Nykyisin ex-puolustaja pitää jääkiekosta yhtä paljon kuin ennenkin, vaikkei pysty enää pelaamaan sitä itse. Tästä syystä on upeaa, että HPK lähtee tukemaan Tenhusta järjestämällä hyväntekeväisyysottelun.
25. elokuuta pelattavassa ottelussa vastakkain asettuvat HPK Alumni ja Jokerit Alumni. Liput otteluun maksavat 10 euroa ja tuotot ohjataan kokonaisuudessaan Tenhuselle.
Lähde: HPK
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!