Ässien suurlupauksia Leijona-paitaan: ”Ovat ottaneet isoja askeleita”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Porin Ässät on alkavalla kaudella mielenkiintoinen joukkue. Pelaahan siellä useampi suomalaisen jääkiekkoilun superlupaus, joista merkittävin on Montreal Canadiensin tänä kesänä numerolla kolme varaama Jesperi Kotkaniemi.
Ensi viikolla Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa harjoitusturnauksen Ruotsissa, missä vastaan tulevat isäntämaan lisäksi Venäjä ja Tshekki. Turnauksessa haetaan tuntumaa ensi vuodenvaihteessa Vancouverissa pelattavaan nuorten MM-turnaukseen.
Ässistä Ruotsin turnaukseen valittiin Kotkaniemi, Otto Kivenmäki sekä Lenni Killinen.
– On tietenkin hienoa, että meiltä lähtee pelaajia kaksikymppisten maajoukkueeseen. Otto ja Lenni esiintyivät vahvasti Vaasa Cupin otteluissamme ja me ajamme heitä voimakkaasti sisään koko ajan, toteaa Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi seuransa verkkosivuilla.
Kotkaniemen mielestä nuorukaiset ovat ottaneet isoja harppauksia.
– Nuoret hyökkääjämme ovat ottaneet isoja kehitysaskeleita, kun olemme antaneet heille vastuuta. Heillä on myös lupa epäonnistua ja oppia onnistumaan sitä kautta. Nuoriso-osastomme onkin esiintynyt harjoituspeleissä oikein lupauksia herättävästi, Kotkaniemi kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!