NHL-seura saa sittenkin timanttinsa? Venäjän maajoukkuetähti pyörtää puheitaan – GM:ltä lupaavaa tekstiä!
Kuva: Getty Images
KHL:n yksi kirkkaimmista tähdistä, TsSKA Moskovan maalivahti Ilja Sorokin saatetaan sittenkin nähdä hänet varanneen New York Islandersin väreissä – ainakin tulevaisuudessa.
23-vuotias tähtivahti solmi TsSKA:n kanssa viime kesänä kolmivuotisen jatkosopimuksen ja Islandersissa uskottiin hänen olevan menetetty tapaus.
Lisäksi Sorokin täräytti toukokuussa NHL-toimittaja Igor Eronkolle, ettei hän tee newyorkilaisseuran kanssa sopimusta niin kauan kun GM Garth Snow toimii joukkueen kapellimestarina. Myös rahalla on iso merkityksensä, sillä Sorokin on nykyään KHL:n parhaiten palkattu pelaaja.
Nyt Snow on kuitenkin astunut sivuun. Hänen tilalleen nousi ikoninen Lou Lamoriello, joka on jo vaihtanut muutaman sanasen mahdollisesti tulevan ykkösvahtinsa kanssa.
– Olen jutellut hänen kanssaan ja hän on innoissaan mahdollisuudesta pelata NHL:ssä. Tiedän, että hän oli vapaa siirtymään jo vuosi sitten, mutta sitten hän teki KHL:ään jatkosopimuksen. Siihen liittyi eri syitä. Kävimme kuitenkin hyvän keskustelun Sorokinin ja hänen edustajansa kanssa. Odotamme innolla hänen tuloaan joukkueeseen jossain vaiheessa, Lamoriello kertoi NHL.comin haastattelussa.
Sorokin on edustanut Venäjää edellisissä kolmissa MM-kisoissa, joiden lisäksi hän kuului helmikuussa olympiakultaa voittaneeseen Venäjän olympiaurheilijoihin.
KHL:ssä hänen saldonsa ovat vähintääkin päätähuimaavat. Mies on pelannut viimeisen kolmen vuoden aikana 104 runkosarjaottelua, joista hän on kaapinut 67 voittoa ja 23 nollapeliä huimalla 93,77 torjuntaprosentilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa