KHL:ään siirtynyt suomalaistähti tykitti maalin heti debyytissään – yllätti ottelun jälkeisellä kommentillaan!
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella komeat 40 tehopistettä TPS:n paidassa nakuttanut suomalaistähti Patrik Virta pelasi sunnuntaina KHL-debyyttinsä.
Slovan Bratislavan väreissä pelannut Virta iski joukkueensa ainoan osuman Metallurg Magnitogorskin jyrätessä vakuuttavaan 5-1 -voittoon.
Kotijoukkue meni menojaan jo avauserästä lähtien ja paukutti Bratislavan verkkoon kolme maalia ennen ensimmäistä erätaukoa. Päätöserässä ottelun viimeisen osuman taituroinut 22-vuotias Virta ei ollut tyytyväinen omiensa otteisiin.
– Vaikea peli meille. Metallurgilla on todella kova joukkue. Meidän tulee käyttää paikat paremmin hyväksemme, emmekä ehkä olleet ensimmäisessä erässä niin hyvin hereillä kuin kotijoukkue, Virta päivitteli Championatin mukaan.
KHL:n taso teki Virtaan hyvän vaikutuksen, mutta pärjääkö se suomalaisen mielestä kuitenkaan kotoiselle Liigalle?
– KHL on todella tasokas sarja. Ehkä toiseksi kovin heti SM-liigan jälkeen. Täällä on paljon hyviä pelaajia ja peli on nopeaa, Virta kiskaisi.
Virran kommenteista voi paistaa pienoinen kotimaan ylpeys, sillä KHL:ää pidetään yleisesti ottaen Euroopan kovimpana sarjatasona.
Lähde: Championat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon