Lukko kaappasi kokeneen kanadalaishyökkääjän – vahvistus avaa siirron taustoja: ”Yksi isoimmista asioista”
Kuva: Juha Tamminen
Lukon tuorein pelaajahankinta saapui sunnuntaina Pohjois-Amerikasta Raumalle.
Joukkue tiedotti elokuun lopulla tehneensä 1+1-vuotisen sopimuksen kanadalaishyökkääjä Brandon DeFazion kanssa. Pelaaja saapuu Liigaan KHL:stä, jossa hän edusti viime kaudella Kunlun Red Staria.
Raumalle kokenut kanadalainen päätyi lopulta hyvän kokonaisuuden myötä. Hyökkääjä oli kuullut Liigasta vain hyvää. Hänestä tuli myös elokuussa isä, joka oli merkittävä tekijä sopimusta allekirjoitettaessa.
– He tulevat niin nopeasti (Raumalle) kuin vain pystyvät. Vielä on aika paljon järjesteltävää. Ottaa oman aikansa, että saamme tyttärellemme passin. Vaimoni odottaa innolla pääsyä Suomeen.
– Yksi isoimmista asioista, miksi halusin juuri Raumalle oli se, että tämä on todella perheystävällinen kaupunki. Tiedän myös, että seurassa pidetään hyvää huolta pelaajista ja heidän perheistään, kanadalaishyökkääjä kiittelee.
DeFaziolle Eurooppa on vielä melko tuntematon. Hänellä on nimittäin eniten kokemusta AHL:stä (435 ottelua). Kanadalainen on pelannut urallaan myös kaksi NHL-ottelua Vancouver Canucksissa.
Lähde: Lukko
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan