Yllättäviä liikkeitä kaukalossa ja sen ulkopuolella – Patrik Lainetta verrattiin NHL:n toiseen supertähteen
Kuva: Getty Images
Juhannuksena 2016 NHL:ään ykkösenä varattu Auston Matthews ja kakkosena napattu Patrik Laine kohtasivat viime yönä joukkueidensa välisessä ottelussa. Jenkki vei pidemmän korren Toronton otettua pisteet 4-2-voitolla.
NHL.com/fi-sivusto oli kysellyt muutamilta eri toimittajilta mielipiteitä siitä, kumpi pelaajista on kenenkin mieleen enemmän. Amalie Benjamin liputti Laineen puolesta.
– Minä innostun enemmän Laineesta, toimittaja aloitti.
Hän vertaili maalilinkoa toiseen NHL:n supertähteen, tsekki David Pastrnakiin. Hän on painanut Boston Bruinsin sotisovassa kuluvalla kaudella yhdeksässä ottelussa tehot 10+5=15.
– Pidän Laineen arvaamattomuudesta ja persoonallisuudesta. Ei voi koskaan tietää, mitä hän tekee seuraavaksi, ollaan sitten kaukalossa tai sen ulkopuolella. Seuraan paljon Boston Bruinsin David Pastrnakin otteita, ja hän on samanlainen.
Vaikka toimittaja arvostuksena Lainetta kohtaan osoittikin, oli kommenteissa havaittavissa pientä ivaa. Ja syytä siihen on, sillä suomalainen on ollut toistaiseksi kaukana tasostaan. Jets-tähti on iskenyt kymmenessä pelissä vaatimattomat tehot 3+2=5. Myös tehotilasto on karu -3.
– Minua naurattaa yhä se ”Winnipeg on hyvä” -artikkeli, jonka Laine kirjoitti Players’ Tribuneen. Odotan innolla sitä, että Laine saisi tällä kaudella pakettinsa kasaan kaukalossa.
Laine yrittää pakettinsa kasaan saamista seuraavan kerran viikonloppuna, jolloin Winnipeg punnitsee Detroit Red Wingsin pelihuumorin.
LUE MYÖS: Patrik Laine pääosissa uudessa dokumenttisarjassa – tylyttää NHL-tulokasta: ”Painu takaisin farmiin – v**un luuseri!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?