Karu uutinen: Liiga-legenda Ville Vahalahti joutuu lopettamaan huikean uransa – taustalla todella harmittava syy
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko tiedotti keskiviikkona, että huiman uran pelannut hyökkääjä Ville Vahalahden joutuu ripustamaan luistimet naulaan.
41-vuotias kiekkoikoni on kärsinyt vakavasta käsivammasta, jonka takia häntä ei olla nähty tällä kaudella ollenkaan kaukalossa.
Vahalahti on pelannut Liigassa huikeat 977 ottelua, joissa on syntynyt tehot 260+427=687. Hän on voittanut neljä kertaa SM-kultaa kasvattiseuransa TPS:n riveissä
Rauman Lukon tiedote:
Rauman Lukon hyökkääjä Ville Vahalahti joutuu lopettamaan uransa. Loukkaantumisen vuoksi koko alkukauden sivussa ollut, tänään keskiviikkona 41 vuotta täyttävä Vahalahti teki päätöksensä luonnollisesti haikein mielin. – Nyt tuli vastaan se päivä, jolloin on aika laittaa luistimet lopullisesti naulaan. Peliuran jatkuminen oli totta kai edelleen haaveena, mutta oikeassa kohtaa täytyy osata antaa myös periksi. Varmuutta ei ole, mutta saan käteni ehkä kovalla kuntoutuksella vielä sellaiseen toimintakuntoon, että sillä voisi tulevaisuudessa elää normaalia arkielämää. Ammattijääkiekkoilijan uraan siitä ei kuitenkaan enää ole, Vahalahti sanoo. Ensimmäisen SM-liiga-ottelunsa kaudella 1998-99 pelannut Vahalahti edusti Liigassa kasvattajaseuraansa TPS:ää ja nykyistä seuraansa Rauman Lukkoa yhteensä 977 runkosarjaottelussa. Läpi uransa pistepörssien kärkisijoilla ollut laitahyökkääjä viimeisteli kyseisissä otteluissa yhteensä 260 maalia ja antoi 427 syöttöpistettä, eli tehopisteitä syntyi yhteensä komeat 687. Näillä tehopisteillä hän on SM-liiga -historian kolmanneksi tehokkain pelaaja heti Janne Ojasen (799) ja Arto Javanaisen (792) jälkeen. Vahalahtea enemmän SM-liigassa ovat pelanneet vain Jan Latvala (1230), Erik Hämäläinen (1001) ja Markus Kankaanperä (988).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- SM-finalistit kohtasivat jännitysnäytelmässä – Raimo Helmisen SaiPa pelotteli KalPaa
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!