Leijonien yllätysnimi loisti heti sankarina: ”Tämä tuli puskista – laskin, että prosentin mahdollisuus”

HELSINKI. Ilveksessä alkukauden lentänyt Arttu Ruotsalainen nousi heti debyyttipelissään Leijonien sankareiden joukkoon.
Nuori tulokas iski voittomaalin jo avauserässä, kun leijonaryhmä kaatoi Tshekin puhtaasti 3-0. Ruotsalainen tuntui lentävän heti ensimmäisessä pelissään – kuvaavaa on, että hän ehti tuhlata avonaisen maalipaikan vain minuutteja ennen avausmaalia.
– Siinä oli tyhjä maali. Parempana päivänä olisi uponnut. En tiedä, johtuiko jännityksestä vai mistä. Pistin sitten suoraan räpylään, Ruotsalainen virnuilee.
Avausmaali oli komea – Ruotsalainen karkasi Harri Pesosen syötöstä läpiajoon. Liru längeistä painui Tshekin maaliin.
– Tämä on ollut pikkupojasta asti unelmana. Tuntui todella hienolta. Pystyin nauttimaan täysin rinnoin heti pelistä.
”Itseluottamus tapissa”
Ruotsalaisen komean leijonadebyytin takaa löytyy upea syksy Liigasta. 21-vuotias nuorukainen myhäilee, että maajoukkueeseen oli jopa yllättävän helppo tulla.
– Itseluottamus on tapissa. Alkukausi lähti heti hyvin liikkeelle. Uskaltaa pelata rohkeasti ja haastaa myös tilanteissa, jotka ovat riskialttiita, Ruotsalainen pohtii.
Maajoukkuepelit eivät pyörineet mielessä ennen pelejä. Edes tehokas alku Liigassa ei saanut Ruotsalaista odottamaan Jukka Jalosen puhelua.
– Aika puskista tämä tuli. Takana oli hyvä alkukausi – takaraivossa oli tunne, että prosentin mahdollisuus olisi saada kutsu.
Nyt kun debyytti on takana, voi katseet kääntää jo tulevaan. Ruotsalainen kertoo kansainvälisten pelien vaudin vaativan paljon Liigaan verrattuna.
– Vauhti ja kamppailukovuus ovat isossa roolissa. Täällä on vastassa isoja ukkoja, pitää vääntää kulmissa. Nopeus korostuu – pään täytyy toimia, että pärjää, Ruotsalainen summaa.
Leijonat.com seuraa Leijonien taivalta kotiturnauksessa. Hyppää kulissien taakse myös Snapchatissa tunnuksella: leijonatcom.
LUE MYÖS: Yllättävä kielimuuri! Leijonien debytantti ei puhu suomea, tarvitsee tulkkia kopissa: ”Tämä on vaikea kieli”
LUE MYÖS: Hurjaa jälkeä! Tulikuuma leijonatykki selätti mystiset sairastelut: ”Hermot olivat koetuksella”
LUE MYÖS: Mykistävä näytös! Leijonat suvereeni isäntä – juhlapeli päättyi upeasti
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Entinen USA:n MM-kisapelaaja lopettaa – takana on menestyksekäs NHL-ura
- Leijonavahdilla karmea NHL-peli
- Mikko Rantanen on vaikeuksissa – synkät lukemat
- SM-liigaseura teki kovan tempun – kuusi puolivälieräjoukkuetta selvillä!
- SM-liigassa harvinainen hetki – kohupelaaja jäi kiinni härskistä tempusta
- Lehti: SM-liigassa pelaajasiirto – kultamitalisti lähtee
- JYPiltä lähtöpassit kolmelle ulkomaalaisvahvistukselle
- Rikard Grönborgilta katkeraa tekstiä tuomareista: ”Se teki tänään eron”
- Liigassa huippujännittävä pudotuspelikierros – yksi seura lensi kesälomalle
- Sportin ruotsalaisvahvistus paljastaa: ensi kaudeksi osoite vaihtuu
- Urheilucast: Veli-Matti Savinainen sai poskettoman yllätystarjouksen – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: HIFK ja Tappara taistelevat suomalaisesta supervahvistuksesta – Ilveksen tarjous jäi vaisuksi
- IS: Kärpistä potkittu Ville Mäntymaa saamassa nopeasti uuden pestin Liigasta?
- SM-liigassa harvinainen hetki – kohupelaaja jäi kiinni härskistä tempusta
- Sportin ruotsalaisvahvistus paljastaa: ensi kaudeksi osoite vaihtuu
- MTV: Toisesta Liiga-seurasta kuittaillaan Tommi Niemelälle: ”Hienoa, että Hölö sai huomiota”
- Rasmus Ristolaisesta karu tieto
- Rikard Grönborgilta katkeraa tekstiä tuomareista: ”Se teki tänään eron”
- JYPiltä lähtöpassit kolmelle ulkomaalaisvahvistukselle
- MTV Urheilu: Liigassa jätettiin tutkintapyyntö – konkaripuolustaja halutaan sivuun isosta ottelusta!