Näkökulma: Uusi leijonatähti on syttymässä! Veini Vehviläinen antoi hurjat näytöt NHL-pomoille
HELSINKI. Nuori Veini Vehviläinen latoi upeat näytöt tiskiin Karjala-turnauksessa.
Jo tilastoja katsomalla paljastuu, ettei Vehviläinen olisi voinut viikonloppuna enää paremmin torjua. Kaksi nollapeliä ja kaksi komeaa voittoa lauantaina ja sunnuntaina muistuttivat siitä, kuinka paljon nuorukainen on kehittynyt muutamassa vuodessa Liigassa.
Tilastojen takaa löytyy mykistävät otteet: Jos Tshekki-pelin nollapeli tuli vielä melko kevyesti, oli Vehviläinen Ruotsi-pelin suurimpia sankareita. Varsinkin avauserässä ja kolmannessa erässä vyölle tuli usea iso venytys. Vakuuttavat pelit paljastivat, kuinka kovalla itseluottamuksella Kärpät-vahti pelaa tällä hetkellä.
Jos joskus otteet ovat ailahdelleet rajustikin, nähtiin Leijonien maalilla kypsä ja rauhallinen nuorukainen. Kuten vahdin olemuksesta pystyi päätellä, oli hyppy Leijoniin helppo.
Samalla Vehviläinen nosti osakkeitaan jopa yllättävän korkealle taistelussa MM-kisapaikoista keväälle. Jos listataan kaikki NHL:n ulkopuoliset suomalaistorjujat, on vaikea nimetä tällä hetkellä ketään ainakaan merkittävästi Vehviläisen edelle.
Kilpailuasetelma sopii tällä hetkellä Kärppien tulikuumalle nuorukaiselle. Esimerkiksi KHL:stä ei näytä olevan enää viime vuosien tapaan tunkua Leijonien maalille. Pelkästään Mikko Koskisen hyppy NHL:ään ja Karri Rämön loukkaantuminen syövät kilpailusta suurimman terän pois.
Tämä saattaa avata juuri tulikuumalle Vehviläiselle isoja ovia. Nuorukainen pääsee pelaamaan läpi kauden laadukkaan pakiston takana Kärpissä. Se on asia, jonka Jukka Jalonen ja kumppanit ovat varmasti alleviivanneet papereihinsa.
Columbuksessa myhäillään
Karjala-turnauksen iloisimmat vieraat tulivat varmasti Columbuksessa. Vehviläinen täräytti peleillään komeat näytöt Blue Jacketsin suuntaan. Suomeen lentäneet NHL-pomot näkivät Jarmo Kekäläisen johdolla vakuuttavan ja itsevarman nuorukaisen.
Vaikka hyppy Leijonista ja Kärpistä NHL:ään vaatii vielä paljon, on Blue Jacketsilla käsissään potentiaalinen ryöstö. Kuudennen kierroksen varaus on pieni hinta hurjasti kehittyneestä maalivahdista. Riskit ovat pienet, mutta mahdollisuudet valtavat.
Jos kaikki menee suunnitellusti, jättää Vehviläinen Suomen kaukalot tämän kauden jälkeen. Jo nyt voi sanoa, että nuorukaisella on kaikki ovet auki – ensin Leijonissa, sitten NHL:ssä.
LUE MYÖS: Mykistävää! Leijonien uusi sankarivahti varasti show’n – kuivat kommentit naurattavat
LUE MYÖS: Ruotsia käkättimeen! Leijonat murskaava isäntä – tulikuuma sankarivahti jälleen ohittamaton
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- MTV Urheilu: Leijonien kultamaalivahti liittyi Mestis-seuran harjoitusvahvuuteen
- Lähde: Venäjällä pelaavan Teemu Pulkkisen palkka julki – romahti rajusti viime kaudesta
- Hirmuvireinen Sami Niku tehnyt kovaa jälkeä alkukaudella – samaan ei ole pystynyt yksikään puolustaja
- Entinen Liiga-kiekkoilija aloittaa Mestis-seuran toimitusjohtajana: ”Keskeinen osa kasvutarinamme luomista”
- Lukko sai huonoja uutisia – kaksi miestä pitkäksi aikaa sivuun peleistä
- NHL-debyytti enää ajan kysymys – suomalaislupaus huimassa iskussa harjoituskaudella
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Suomalaispuolustaja vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Lähde: Venäjällä pelaavan Teemu Pulkkisen palkka julki – romahti rajusti viime kaudesta