Hyvä vai huono diili? Liiga ja Jääkiekkoliitto yhteistyösopimukseen – näin käy pääsarjan joukkuemäärälle
Kuva: Juha Tamminen
Liiga tiedotti lauantaina solmineensa uuden yhteistyösopimuksen Suomen Jääkiekkoliiton kanssa.
Toistaiseksi voimassa oleva kontrahti kattaa muun muassa ylimpien sarjatasojen järjestämisen, maajoukkuetoiminnan organisoimisen sekä muita sopijapuolille yhteisiä asioita.
Sopimuksen mukaan Liigan joukkuemäärä pysyy lähtökohtaisesti ennallaan nykyisessä 15:ssä. Karsintoja ei järjestetä, joten Liigasta ei voi sopimusaikana pudota.
Tiedotteen mukaan korkeinta Jääkiekkoliiton alaista sarjaa Mestistä tullaan tukemaan Liigalta tulevan ”merkittävän rahallisen tuen avulla”.
Jo aiemminkin voimassa olleen käytännön mukaisesti Liiga-otteluita ei pelata marraskuun kansainvälisen maaottelutauon aikana. Joulukuun ja helmikuun tauoilla Liiga-otteluita voidaan pelata niinä päivinä, jolloin A-maajoukkue ei pelaa.
– Koko suomalaisen jääkiekkokentän näkökulmasta on todella hienoa, että sopimus syntyi. Huippukiekkoilu saa nyt työrauhan ja toimintaa voidaan kaikilla rintamilla kehittää yhteisesti sovittujen pelisääntöjen pohjalta, Liigan ja Liiton puheenjohtajat Heikki Hiltunen ja Harri Nummela toteavat tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa