Kasperi Kapanen näytti kaapin paikan William Nylanderille – vei paikan kärkiketjusta kesken pelin!
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafsin suomalaislaituri Kasperi Kapanen näytti paluuotteluaan pelanneelle ystävälleen William Nylanderille, ettei tämän pelipaikka huippuketjussa ole vielä kirkossa kuulutettu!
28 runkosarjan ensimmäistä peliä sopimuskiistansa vuoksi sivusta seurannut ruotsalainen pääsi saman tien suoraan Auston Matthewsin johtamaan kärkikenttään Kapasen paikalle.
Kapanen näytti kuitenkin otteillaan, ettei ruosteessa avausottelussaan olleen Nylanderin kannata olla ainakaan alussa turhan varma pelipaikkansa puolesta.
Kolmosketjuun passitettu suomalainen naulasi ottelun avausmaalin alle viiden minuutin pelin jälkeen. Kolmannessa erässä huippuottelun pelannut Kapanen vei jopa Nylanderin pelipaikan Matthewsin laidalla ollen lopulta järjestelemässä Andreas Johnssonin 4-4-tasoitusmaalia kolmannen erän puolivälissä.
Detroit vei ottelun lopulta jatkoajalla maalein 4-5 komean ratkaisumaalin iskeneen Dylan Larkinin osumalla. Kapanen pelasi ottelussa 17.26 minuuttia ja iski tehot 1+1. Lopussa penkitetty ja pisteittä jäänyt Nylander sai paluuottelussaan 12.29 minuuttia jääaikaa.
Alta näet sekä Kapasen 1-0-maalin että Larkinin 4-5-voittomaalin jatkoajalla:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!