Mikael Granlund vakuuttaa uudessa roolissaan NHL:ssä – ”Oli meidän moottorimme koko illan”
Minnesota Wildin NHL-joukkueen päävalmentaja Bruce Boudreau on pitänyt Mikael Granlundin otteista uudella asemapaikallaan ylivoimassa.
Oululaislähtöisen hyökkääjän meno on ollut tänä syksynä suorastaan loisteliasta. Pisteitä on kertynyt miltei joka ottelussa ja hallussa on Wildin joukkueen sisäisen pistepörssin piikkipaikka.
Granlund on ollut jo pitkään johtavien pelaajien joukossa Minnesotassa, mutta tällä kaudella tehotehtailu on saanut tuoretta terää uuden roolin myötä.
Granlundin on iskenyt jopa kymmenen kappaletta tämän syksyn 31 tehomerkinnästään ylivoimien aikana. Viimeisen seitsemän pelin mittaan oululainen on kirjannut yhdeksän pistettä.
Väkevän vireen taustalla vaikuttaa olevan Wild-käskijä Boudreaun ratkaisu siirtää suomalaishyökkääjä ykkösylivoimalla oikealta laidalta vasemmalle.
– Granny [Granlund] oli meidän moottorimme koko illan, Boudreau ylisti lokakuussa Wildin voitettua Colorado Avalanchen lukemin 3-2.
Wild on ollut hyvässä iskussa viime otteluissa. Joukkueen tähtihyökkääjät Zach Parise ja Nino Niederreiter vahvistavat joukkueessa vallitsevan hyvä itsevarmuuden henki.
– Meillä on hauskaa. Kaikki ovat innoissaan, laitamme jalkaa toisen eteen, puhumme koko ajan ja nyt saavutamme tuloksia, Parise hehkutti NHL.comille.
– Kun voittaa tällaisia otteluita kaksi putkeen, tuntuu se tietenkin hyvältä. Olemme kääntäneet suuntamme muutamilla hyvillä vaihdoilla. Se on kantanut hedelmää, Niederreiter kehui jälkeen torstaisen 5-1-voiton Florida Panthersista.
Lähde: NHL.com
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä