Hulvaton video! Suomalaispelaaja törmäsi arkiseen haasteeseen – ratkaisi sen nokkelalla tavalla
Suomessa mm. Mestistä vajaat 200 ottelua aikoinaan pelannut pakki Iiro Vehmanen viilettää tätä nykyä puolalaisen Unia Oswiecimin takalinjoilla. Vaikka ennen kyseistä maata suomalainen oli pelannut myös Ranskassa, Saksassa ja Unkarissa, taisi Puolassa vastaan tulla kuitenkin eräs suhteellisen tavanomainen haaste.
– Olemme joukkueen kakkosvalmentajan/tohtorin kanssa kärsineet pienestä kielimuurista…, Vehmanen myöntää Twitter-tilinsä videon ohessa.
Sen jälkeen suomalainen ja joukkueen toimihenkilö aloittavat hupaisan keskustelun sanelinta apuna käyttäen. Kumpikin sanoo lauseen omalla kielellä, ja sanelin kääntää sen sitten suomeksi tai puolaksi.
– Tänään oli hyvät harjoitukset, Vehmanen heittää.
– Mitä minun pitäisi sanoa, joukkueen taustahahmo jatkaa.
– Sinun pitäisi sanoa: Niin oli.
– Näin se oli.
Virneet kasvoilla tehty hupsu juttutuokio päättyy miesten kättelyyn.
– Ongelmat on tehty ratkaistaviksi! Suomesta kauden 2013-14 jälkeen lähtenyt Vehmanen oli lisäksi kirjoittanut kuvaan.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Ollaan joukkueen kakkosvalmentaja/tohtorin kanssa kärsitty pienestä kielimuurista...
Ongelmat on tehty ratkaistaviksi!!


Ongelmat on tehty ratkaistaviksi!!
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NHL:stä pudotettu suomalaiskomeetta: huimaa jälkeä farmissa
- NHL:stä karuja uutisia – kaksi suomalaistähteä loukkaantui
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”