Tässähän tulee ihan kylmät väreet: NHL:ssä debytoinut nuorten maailmanmestari sai huimia kehuja kaikkialta
Kuva: Getty Images
NHL-joukkue Chicago Blackhawksissa tällä kaudella ensiesiintymisensä tehneen puolustaja Henri Jokiharjun osalta sesonki rapakon takana on sujunut hienosti.
Taalajäihin ensimmäiset luistimenpiirtonsa tehnyt puolustaja on iskenyt talven 37 koitoksessa pisteet 0+12=12 (-6). Lisäksi Blackhawksin kesän 2017 ykköskierroksen varaus pääsi juhlimaan alkuvuodesta alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.
Nuorten eri ikäluokkien kaksinkertaisen maailmanmestarin reitti NHL:ään on ollut omanlainen. Hän ei ole pelannut esimerkiksi farmisarja AHL:ssä ainuttakaan peliä. Jokiharju murtautui edustamansa joukkueen alakertaan suoraan WHL-joukkue Portland Winterhawksista.
– Harva nuori kaveri pystyy siirtymään noin kivuttomasti Liigaan ja tekemään heti noin suuren vaikutuksen, Blackhawksin veteraanipuolustaja Duncan Keith ylistää NHL.com/fi:n mukaan.
Reilusti yli 1 000 NHL-ottelussa luutinut puolustaja jatkaa kehuen Jokiharjua. Suomalainen on Chicago-konkarin mukaan kehityksessä edellä omaa ikäluokkaansa erityisesti luistelunsa ja kiekkovaistojensa ansiosta.
– Jokiharju osaa luistella, lukee peliä hyvin ja liikuttaa kiekkoa hyvin. Hän on iän mukana tullut vahvemmaksi, ja sekin on auttanut hänen peliään. Hän erottuu muista peliälynsä ansiosta, NHL Central Scoutingin John Williams ylistää.
Blackhawksin GM Stan Bowman puolestaan antaa hieman yllättävä oloisen kommentin siihen nähden, ettei nuorten maailmanmestari ole saanut maalitiliään auki Blackhawksin paidassa ainakaan vielä.
– Hänen täytyy oppia puolustamaan NHL-tasolla. Hänen hyökkäyspelaamisensa on jo erinomaista.
Blackhawksin luotsi Jeremy Colliton kuvailee suomalaispuolustajaa painottaen sitä, että nuorten MM-kisoissa pisteet 2+3=5 (+6) iskenyt Jokiharju oli turnauksessa isossa ruudussa.
– Hänellä oli iso rooli Suomen kultajoukkueessa nuorten kisoissa, ja hän sai turnauksessa hieman lisää itseluottamusta. Toivottavasti hän kehittyy lisää kauden jälkimmäisen puoliskon aikana.
LUE JOKIHARJUN TAANNOISESTA KATSOMOKOMENNUKSESTA:
NHL-seuran suomalaissensaatio sysättiin katsomoon – päävalmentaja perusteli ratkaisuaan
+ LUE NHL:N TUOREIMPIA LISÄÄ:
Todella kova temppu: Maajoukkuekonkari palasi NHL:ään ja on nyt joukkueensa kirkkaimpia tähtiä
Eikä! Patrik Laineen urakka taas niin pieleen, kun se vaan voi mennä
Suomalaispuolustaja telottiin sikamaisesti NHL:ssä! Poistui verissä päin jäältä – katso video
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien harjoitukset alkoivat huolestuttavalla tavalla – vain 2+8 pelaajaa ilmestyi jäälle
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan