Älytön vire: Tähti Liigassa ja Mestiksessä yli piste per peli -tahdissa – “Kertonee Mestiksen nykytasosta”
Kuva: Juha Tamminen
HPK:ssa tätä nykyä liitävän hyökkääjä Niclas Luceniuksen osalta sesonki on ollut vähintäänkin värikäs. Vaikka pelaaja siirtyi jo marraskuun alussa LeKistä Hämeenlinnaan, keikkui hän vielä äskettäin Mestiksen pistepörssissä ”teksti-tv-sijoilla”.
Urallaan KHL:ssä sekä muutamassa muussa eurooppalaisessa sarjassa pelannut hyökkääjä on ollut nyt Suomen sarjoissa ällistyttävän tehokas. LeKissä hän viimeisteli 15 pelaamassaan kamppailussa messevät pinnat 5+18=23, HPK:ssa tehoja on nyt kasassa 28 pelatun ottelun jälkeen 12+16=28.
Lucenius on jo nyt Kerhon kuudenneksi paras pistemies, neljänneksi tehokkain maalari ja seitsemänneksi paras syöttelijä – vaikka hän on pelannut parisenkymmentä peliä muita kärkinimiä vähemmän.
Yli piste per peli -tahti yhdelle pelaajalle yhden kauden aikana ja vielä kahdessa sarjassa on tietysti harvinaislaatuinen temppu. Mestiksen Twitter-tilikin huomioi sentterin tilastot varsin mielenkiintoisesta näkökulmasta.
– Niclas Lucenius painanut viimeiseen 13 liigapeliin kymmenen maalia. Mestiksessä teki alkukaudella 15 peliin viisi maalia.
– Jos tässä nyt lasketaan 1+1, niin kertoneehan tuo jotain Mestiksen nykytasosta, sarjan tilillä veisteltiin.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”

- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos