Näkökulma: Leijonat pelaa surkeaa lätkää, mutta ei se mitään
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien peli tänään Tshekkiä vastaan ei ollut kaunista katsottavaa. Hyppy nuorten MM-kisojen taistelevasta Suomesta miesten joukkueen surkeaan peli-ilmeeseen saattoi olla monille shokki.
Suomelta ei onnistunut oikein mikään. Avauspelissä välimatkat puolustajien ja hyökkääjien välillä olivat kohtuuttoman pitkät. Useamman kerran puolustajan heittäessä avaussyöttöä jokainen pelaaja oli aivan eri tahdissa ja seisovilla jaloilla.
Ylivoimapelistäkin puuttui jälleen kaikki mielikuvitus. Sillä aikaa, kun kiekkoa sahattiin viivassa kahden pelaajan välillä (joiden kummankin laukaus oli pelattu ulos), loppuviisikko seisoskeli omilla paikoillaan pidätellen haukotusta.
Silti Suomella ei ole mitään hätää, eikä näistä peleistä kannata vetää mitään johtopäätöksiä.
Mahdottomat lähtökohdat
Leijonat lähti Ruotsin EHT:lle varsin kokemattomalla joukkueella. Tarkoitus on kartoittaa huippupelaajia maajoukkueen käyttöön. Yhden timantin löytämistä varten tarvitsee käydä läpi monta keskinkertaisempaa pelaajaa. Nuorella joukkueella ei ole juurikaan kokemusta toistensa kanssa pelaamisesta. Mitään kemioita ei ole olemassa. Tämä näkyi niin ylivoima- kuin avauspelissäkin. Kipinää tai pelitapaa on mahdotonta iskostaa joukkueeseen yhden viikonlopun aikana. Ja mihin joukkueeseen? Useat pelaajat kieltäytyivät maajoukkuekutsusta. Pelicansin Aleksi Mustonen kutsuttiin täksi päiväksi hätäapuna mukaan ryhmään. Viimeiseen otteluun saapuu Eemeli Suomi. Hyvä, jos hän ehtii joukkueen kanssa käydä edes aamujäällä. Ennen kevään MM-kisoja on edessä jälleen pitkä leiritys. Pelaajavalinnat tehdään tarkkaan harkiten, ketjukoostumuksia mietitään pitkään ja kokeneemmilla pelaajilla on jo takaraivossa tarvittava tieto, miten kansainvälisissä kuvioissa toimitaan. Menestyksen vaatimisen sijaan EHT-otteluissa voi olla mielekkäämpää kääntää katse yksilöihin. Kuka on tehnyt sinuun vaikutuksen ja kenet sinä haluaisit nähdä mukana myös MM-kisoissa? Lue myös: Huolestuttavia uutisia! Kaksi Leijonat-taituria loukkaantui ja jätti ottelun keskenLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt