Liigatähden itsetyydytyseleestä tullut sanktio kumottiin, seuraukset merkittävät: ”Lynkattiin aiheettomasti”
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa vielä pudotuspelipaikoista kynsin ja hampain vääntävä kouvolalainen KooKoo tiedotti nettisivuillaan yhdestä sarjakauden puhuttavimmista tapauksesta. Kyseessä on pistelinko Malte Strömwallin itsetyydytykseen viitannut käden liike joulun alla pelatussa koitoksessa Pelicansia vastaan.
Sarjan tähtipelaajalle langetettiin tuolloin yhden ottelun kakku. Nyt KooKoo kuitenkin viestitti, että urheilun oikeusturvalautakunta on kumonnut sanktion ja sen aiheuttamat muut kurinpitoseuraamukset.
– Olemme tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Toivottavasti Liiga ja kurinpito tarkastelevat omaa toimintaansa kriittisesti, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen heitti jutun mukaan.
KooKoo antoi ymmärtää heti erikoisen tapauksen aikaan, ettei tuomio ja perustelut miellyttäneet joukkueessa. Ulosajo perustui linjatuomarin olettamukseen, jota Liigan kurinpitodelegaatio asettui tukemaan.
– Koimme, että meidän täytyy puolustaa pelaajaamme ja sen vuoksi valitimme urheilun oikeusturvalautakuntaan, urheilujohtaja Kultanen valotti.
Pistepörssin kärkipäässä koko kauden keikkunut Strömwall ei luonnollisesti hyötynyt turhan oloisesta kakusta saatika sen tuomasta kohusta mitenkään. Kärsijänä oli myös KooKoo, joka menetti tärkeän palasen karuun aikaan. Koska joukkue taisteli syksyllä jopa pudotuspelien 1. kierroksen paikasta, on se nyt vain arvoitus, missä kouvolalaiset olisivat ilman tapausta.
– Pelaaja lynkattiin ja hänen nimensä tahrattiin aiheettomasti. Tehokkain pelaajamme oli kauden kriittisimmillä vaiheilla viisi erää pois kokoonpanostamme. En väitä, että olisimme nyt erilaisessa tilanteessa sarjataulukossa, mutta joka tapauksessa se oli tuomarilta ja kurinpidolta iso virhe.
Strömwall on pörssissä viidentenä lukemin 21+25=46 siitäkin huolimatta, että hän on pelannut muita kärkimiehiä vähemmän.
Liigakausi jatkuu perjantaina kello 18.30 alkavalla kierroksella, jolla KooKoo punnitsee Ässät.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”