Tuomio ei miellyttänyt – liigajoukkue valittaa pelaajansa kohtalosta Urheilun oikeusturvalautakuntaan
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa kynsin ja hampain suorasta puolivälieräpaikasta vääntävä HPK tiedotti nettisivuillaan, että se aikoo valittaa hyökkääjä Janne Taville tuomitusta kahden ottelun pelikiellosta Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Pelikielto ei tietysti enää peruunnu, mutta Tavin kurinpitohistorian ja ansionmenetyksen poistaminen on edelleen mahdollista.
HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen painotti, on HPK:n taisteltava oman työntekijänsä oikeuksien puolesta.
– Näkemyksemme mukaan Tavin pelikielto ei ole kurinpitolinjan mukainen, vaikka kurinpitodelegaatio niin päätöksessään väittää, Toivanen mietti.
Pelaajille jaetut sanktiot ovat tälläkin kaudella herättäneet parranpärinää niin joukkueiden kuin muidenkin jääkiekon ystävien keskuudessa.
– Kurinpidon virheistä kertoo myös se, että Malte Strömwallin tapauksessa KooKoo joutui ajamaan asiansa Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Kiitos heille siitä, että ajoivat työntekijänsä oikeusturvaa kuten hyvän työnantajan kuuluukin, Toivanen huomautti.
HPK:n sivuilla kirjoitettiin, että muita räikeitä esimerkkejä kurinpitodelegaation linjattomuudesta ovat mm. Atte Ohtamaan huitominen sekä Lasse Kukkosen ja Tuukka Mäntylän taklaukset, joista tuomittiin vain yhden ottelun pelikiellot.
Sarjan kurinpidossa on kuitenkin linjattu kitkettäväksi kokonaan pois päähän kohdistuneet taklaukset vahvoin rangaistuksin.
Hämeenlinnalaisjoukkue kohtaa perjantaina HIFK:n ”kuuden pisteen pelissä” kello 18.30 alkaen.
HPK:n tiedotteen voit lukea kokonaisuudessaan tästä.
LISÄKSI TEKSISSÄ ESILLE NOSTETUISTA PELIKIELLOISTA VOIT LUKEA NÄIDEN LINKKIEN TAKAA:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot